Télépopmusik on ranskalainen elektronisen musiikin trio, jonka jäseniä ovat Fabrice Dumont, Stephan Haeri ja Christophe Hétier.
Angel Milk julkaistiin vuonna 2005. Levyllä kuullaan myös laulaja Angela McCluskey ja räppääjä Mau, sekä bändin uusin jäsen laulaja Deborah Anderson. Sitten edellisen albuminsa, Genetic World, Télépopmusik on tullut musiikillisesti kypsemmäksi ja johdonmukaiseksi. McCluskey tuo levylle soljuvaa lounge ja blues –soundia, mikä on hyvin tervetullutta trip-hopin näkökulmasta. Télépopmusik:in musiikki on esiintynyt useissa tv-sarjoissa. Last Train to Wherever -kappale on esiintynyt Muodon vuoksi 3. kauden avausjakson viimeisessä kohtauksessa. Don't Look Back –kappale on esiintynyt kahden naisen välisessä rakkauskohtauksessa sarjassa L-koodi. Télépopmusiikin kappaleita on myös esiintynyt C.S.I –sarjassa.
Télépopmusik on hyvin paljon Portisheadin kaltaista, mutta se on vähemmän peräänantamaton ja enemmän eteerinen, ei aavemainen vaan unelmoiva.

Elina Turunen

MOZARTIA ABBADOLTA

Wolfgang Amadeus Mozart:

Symphonies Nos. 29, 33, 35 ”Haffner”, 38 ”Prague”, 41 ”Jupiter”
Orchestra Mozart / Claudio Abbado
Archiv Produktion 477 7598 (00289 477 7598) (2 CD)
Deutsche Grammophon, p2008

The violin concertos ; Sinfonia concertante
Giuliano Carmignola, Danusha Waskiewicz
Orchestra Mozart / Claudio Abbado
Archiv Produktion 477 7371 (00289 477 7371) (2 CD)
Deutsche Grammophon, p2008

Milanolaissyntyinen kapellimestari Claudio Abbado johti vuonna 2004 nuorekkaan bolognalaisen Orchestra Mozartin ensikonsertin. Debyyttiteos oli Mozartin Jupiter-sinfonia (sinfonia nro 41, KV551, C-duuri), jonka orkesteri soittaa taiteellisen johtajansa Abbadon johdolla myös uudella levyllään, jolla kuullaan lisäksi neljä muuta Mozartin kuuluisimpiin lukeutuvaa sinfoniaa 1770-1780-luvuilta. Abbado on levyttänyt Mozartia aiemminkin, mutta sinfoniat nro 33 ja 38 hän johtaa levyllä tässä ensi kertaa. Esitykset ovat konserttitaltiointeja Italiasta vuosilta 2005-2006.

Äänitteelle valitut teokset kuvaavat Mozartin kehitystä sinfonikkona. Salzburgissa huhtikuussa 1774 sävelletty sinfonia nro 29 (KV186a=201, A-duuri) ennakoi Mozartin myöhempiä orkesteriteoksia: siinä ei enää ole joidenkin varhaisempien sinfonioiden kolmiosaista, italialaista alkusoittoa imitoivaa rakennetta, vaan se on selkeästi neliosainen ja jo orkestroinniltaan monipuolisempi. Viisi vuotta myöhemmin Mozart sävelsi sinfonian nro 33 (KV319, B-duuri), jossa säveltäjä mm. työstää sonaattimuotoa, mutta siinäkään ei vielä kuulla kaikkia orkesterin soitinryhmiä. Yksittäisistä soittimista mm. puupuhaltimet huilu ja klarinetti puuttuvat vielä kokoonpanosta.
Wienissä heinäkuussa 1782 valmistuneessa Haffner-sinfoniassa (sinfonia nro 35, KV385, D-duuri) sen sijaan on jo suurempi orkesteri puhaltimineen ja lyömäsoittimineen, ja sinfonia aloittaa Mozartin täysipainoiset wieniläisklassiset sinfoniat. Sellainen on esim. energinen sinfonia nro 38, jota kutsutaan Prahalaiseksi (KV504, D-duuri), vaikka se syntyikin Wienissä, tosin vasta vuonna 1786. Sinfoniassa on yllättävästi vain kolme osaa – klassiselle sinfonialle tyypillinen menuettiosa puuttuu. Tässä upeassa sinfoniassa on myös tummaa sointia, ja siinä onkin toisinaan kuultu samoihin aikoihin sävelletyn Don Giovanni –oopperan sävyjä.

Rakenteeltaan ja teemoiltaan viimeistelty Jupiter-sinfonia (nro 41, KV551, C-duuri) on mestarillinen sävellys, Mozartin tuotannon huipentumia. Kontrapunktisesti taitavassa teoksessa Mozart käyttää kekseliäästi mm. sonaattimuotoa. Tuloksena on monikerroksinen, sävykäs ja soinniltaan täyteläinen klassinen sinfonia.

------

Myös Mozartin viulukonsertot (nro 1-5) kuuluvat wieniläisklassismin soitetuimpiin sävellyksiin. Konserttolevy on barokkiviulistina tunnetun Giuliano Carmignolan ensimmäinen levytys Mozartin konsertoista, ja se on myös hänen ensimmäinen levytyksensä Abbadon kanssa. Viulukonsertot Orchestra Mozart soittaa äänitteellä periodi-instrumentein. Carmignolan solistisena instrumenttina on Antonio Stradivarin vuonna 1732 rakentama viulu, joka tunnetaan nimellä Baillot.

Viulukonsertot Mozart on säveltänyt Salzburgin-kaudellaan pääasiassa vuonna 1775. Myös niissä voidaan konsertosta nro 1 konserttoon nro 5 edettäessä havaita sävellysteknistä kehitystä, vaikka konsertot onkin sävelletty enimmäkseen yhden vuoden aikana. Mozart mm. varioi yhä rohkeammin erityylisiä aineksia. Konserttojen ensimmäiset, allegro-tempossa kulkevat osat, ovat pääpiirteissään sonaattimuotoisia. Keskiosat ovat hitaampia, tempomerkinnöiltään adagiosta andanteen. Mozart perehtyi samaan aikaan myös oopperoiden maailmaan – konserttojen hitaita osia onkin verrattu jopa aarioihin. Viimeiset osat ovat kuitenkin lähes kauttaaltaan nopeatempoisia rondoja, jotka Mozart on koonnut moninaisista aineksista. Esimerkiksi konsertto nro 5 (KV219, A-duuri) tunnetaan rondo-osansa takia lisänimellä Turkkilainen konsertto. A-molliin kirjoitettu rondo sisältää mm. kromatiikkaa ja hyppiviä melodioita, jotka on aikanaan mielletty turkkilaistyylisiksi.

Neljä vuotta myöhemmin, 1779, valmistui sinfonia concertante, KV320d=364, Es-duuri, jossa solistina Carmignolan lisäksi kuullaan alttoviulisti Danusha Waskiewiczia. Tässä sinfonia concertantessa soittaa siis viulukonsertoista poiketen kaksi solistia ja orkesteri. Viulu ja alttoviulu eivät kuitenkaan juuri kilpaile konsertossa keskenään, vaan pikemminkin solistit työstävät varsin samankaltaista materiaalia läpi koko konserton. Sinfonia concertante oli 1700-luvulla mm. Mannheimin koulukunnan suosima sävellystyyppi, jossa saattoi olla useitakin sooloinstrumentteja orkesterin lisäksi.

Eeva Hulkkonen

Saatavuus kirjastosta

Saatavuus kirjastosta

Radion kamarikuoro, johtaa Timo Nuoranne:
Tuo armon valkokyyhky : tunnelmallisen joulun juhla

Solistina Johanna Rusanen, sopraano
Ville Urponen, urut

Helsinki : Ondine, p2001
Tuotetunnus ODE 985-2

Tuo armon valkokyyhky on lauluvalikoimaltaan varsin perinteinen suomalainen joululevy: suurin osa lauluista on vanhoja tuttuja, hartaita kotimaisia joululauluja. Mukana on silti pari uudempaakin laulua sekä kansainvälisistä joululauluista ne kolme, neljä kaikkein tunnetuinta. Ohjelmaltaan  levy ei siis ole mitenkään poikkeuksellinen – vastaavalla kaavalla tuotetaan kuorojen joululevyjä vuosittain.

Ja kuitenkin tämä Radion kamarikuoron joululevy on oikea helmi. Ei haittaa, vaikka ohjelma on varman päälle, kun se esitetään ammattitaidolla. Levyn alanimeke Tunnelmallisen joulun juhla  lupaa paljon, ja levy myös lunastaa lupauksensa. Juhlallinen tunnelma, tulkintojen rauhallisuus ja sävykkyys, soinnin kuulaus, äänenvärien kauneus ja stemmojen tasapainoisuus ovat kuulovaikutelmia, jotka syntyvät kuoron musiikillisen osaamisen tuloksena.  Pitkälle koulutettujen muusikoiden laulutekniikka sekä vankka teoreettinen pohjakoulutus välittyvät laulun varmuutena ja puhtautena.  Ammattilaulajista koostunut Radion kamarikuorohan oli tunnettu siitä, että se kykeni tiukallakin aikataululla harjoittamaan esityskuntoon teknisesti ja tulkinnallisesti vaativia kuorosävellyksiä, joiden oppimiseen harrastajakuorojen taidot tai ainakaan aika eivät olisi riittäneet. Kuorolla oli myös oma hienostunut sointinsa, jota kehittivät sen kaikki johtajat, ennen kaikkea legendaarinen ensimmäinen johtaja Harald Andersen, mutta myös hänen seuraajansa Ilmo Riihimäki ja Eric-Olof Söderström sekä lopuksi Timo Nuoranne, joka vastaa tämänkin levyn tulkinnallisista ratkaisuista. - Joululauluihin kuoron valmiudet riittivät siis paremmin kuin hyvin, ja tätä levyä kuunnellessa tuleekin taas mieleen se eittämätön tosiasia, että kun tekniikka on kunnossa ja kohdallaan, sen voikin unohtaa ja  keskittyä tulkintaan – ja juuri niin kuoro on tehnyt. Levyn tulkinnat ovat herkkiä, vivahteikkaita ja äärimmäisen hiottuja. Tällaista laulua ja tällaisia musiikillisia toteutuksia jaksaa kuunnella kerran toisensa jälkeen.

Suomalaisista joululauluista ensimmäisinä esitetään kaksi Jean Sibeliuksen laulua. Opuksen 1 rakastetuista joululauluista levylle on valittu laulu numero 4, Julvisa (sanat Zacharias Topelius), joka esitetään suomeksi  sen yleisimmin tunnetulla nimekkeellä En etsi valtaa, loistoa. Kuoroa säestää uruilla Ville Urponen. A cappella sen sijaan esitetään sekakuorolle alun alkaenkin sävelletty Nyt seimelle pienoisen lapsen, JS. 142 (1929).

P. J. Hannikaiselta levyllä on kolme laulua: Hiljaa, hiljaa helkkyellen (Joulun kellot) ja Kautta tyynen, vienon yön, jotka säveltäjä on itse sanoittanut, sekä lopuksi Elsa Koposen tekstiin sävelletty Tuikkikaa, oi joulun tähtöset Ilkka Kuusiston sovituksena, jossa soolon laulaa sopraano Johanna Rusanen. Myös Selim Palmgrenin Ja neitsyt pikku poijuttansa (sanat Severi Nuormaa), op. 34, nro 1, lauletaan Ilkka Kuusiston sovittamana ja  niin ikään Johanna Rusasen laulaessa soolon. - Palmgrenin toinen laulu Rauhanruhtinas (sanat Antti Rytkönen) on sekin sekakuorolle a cappella mutta ilman solistia. Se ei ole yhtä tunnettu laulu kuin ensin mainittu mutta vähintään yhtä laadukas. – P. J. Hannikaisen pojalta Ilmari Hannikaiselta kuoro on valinnut ihastuttavan Joululaulun (Jeesuslapsi suloinen) Eino Sormusen sanoihin.

Oskar Merikannolta on otettu Ilkka Kuusiston kuorolle sovittama valoisa ja viehättävä Joulu tullut on Vilkku Joukahaisen sanoihin. Suomalainen kansansävelmä Joulupuu on rakennettu G. O. Schönemannin sanoihin kuullaan Toimi Ilmari Haapalaisen  liikuttavana ja ilmeikkäänä sekakuorosovituksena. Otto Kotilaisen Alpo Noposen runoon säveltämä Kun joulu on ( Kun maass’ on hanki) soi myös vakuuttavasti Pekka Sipilän sovituksena.

Leevi Madetojan vaikuttavista joululauluista ensimmäisenä kuullaan juhlavasti ylistävä, L. Onervan tekstiin sävelletty Enkelien joululaulu, joka julkaistiin alun perin kokoelmassa Viisi lastenlaulua (1931). Sekakuorolle laulun on sovittanut Sakari Hildén. Kaikkien tuntema ja aina yhtä virkistävä Alpo Noposen sanoittama Arkihuolesi kaikki heitä, op. 20b, nro 5, puolestaan kuuluu sarjaan Nuorison lauluja 1910-luvulta. Säveltäjän kuolinvuonnaan 1947 säveltämä pysäyttävä sekakuorolaulu  Seimeen syntynyt Oke Peltosen tekstiin on sointiväriltään aitoa Madetojaa ja kokoelman hienoimpia lauluja.

Armas Maasalon tutun Joulun kellot Helmi Auvisen sanoihin kuoro laulaa Ville Urposen säestäessä uruilla. Maasalon toisena lauluna kuoro esittää hartaan jouluvirren Tulemme, Jeesus, pienoises.

Ahti Sonnisen  viiltävän surullinen mutta lumoava  Jouluhymni (Rauhaa, vain rauhaa) Une Haarnojan sanoihin saa levyllä arvoisensa tulkinnan. Tämä melodialtaan yksinkertainen laulu on tunnetusti raskas esitettävä, mutta Radion kamarikuoro pystyy pitämään tempon tehokkaan hitaana ja pianissimot kiinteinä ritardandossakin.

Levyn huipentumiin kuuluu Toivo Kuulan Eino Leinon runoon säveltämä Rukous (Oi, joutuos kirkkahin jouluyö), op34b, nro 1 (1917). Kuten moni muukin Kuulan loistelias sekakuorolaulu, Rukous on vaativa sekä äänellisesti että musiikillisesti. Siksi on niin nautinnollista kuunnella Radion kamarikuoron suvereenia, taitavaa ja viimeisteltyä tulkintaa. Niin fuugassa kuin suvantokohdissakin jokainen stemma soi komeasti, virheettömästi ja merkityksellä ladattuna.

Jouko Linjaman upea sävellys Jouluilta Aleksis Kiven sanoihin on myös levyn ehdottomasti parhaita esityksiä. Laulu istuu Radion kamarikuorolle erityisen hyvin. Kuoro ottaa kaiken irti sen polyfonisesta rakenteesta esittäen tämän tummasävyisen, hienon laulun erityisellä äänellisellä kvaliteetilla, sofistikoidusti tulkiten. Tämän tyyppisen sävellyksen esityksessä on miellyttävää myös seurata eri stemmoja – vaikkapa tavattoman kaunisäänistä alttoryhmää.

Levyllä on myös kaksi uutta kotimaista kuorolaulua. Kuoron altoissa laulanut Säde Rissanen  on säveltänyt Jaakko Löytyn sanoihin tunnelmallisen laulun Olen löytänyt sen, a cappella –sävellyksen, jonka soolo-osuuden laulaa Johanna Rusanen. Toinen lauluista on Ilouutinen. Jaakko Löytty kuuluu senkin tekijöihin, tällä kertaa säveltäjänä. Säde Rissanen  on sovittanut tämän gospel-tyyppisen laulun sekakuorolle ja laulusoololle, jonka Johanna Rusanen esittää laulutapansa lajiin tyylikkäästi sopeuttaen.

Ulkomaisista joululauluista on mukana ranskalainen, viimeistään 1600-luvuilla vakiintunut Entre le boeuf et l’âne gris, näin meikäläisittäin  Heinillä härkien Martti Korpilahden käännöksenä.  Kaarle Mannilan ja Jan Hellbergin kuorosovitus on viehättävä tavalla joka antaa tilaa laulun yksinkertaiselle puhuttelevuudelle.

Maa on niin kaunis eli Toivioretkellä on peräisin mahdollisesti jopa 1200-luvulta Sleesiasta, joka sijoittuu nykyiseen Puolaan. Laulua on pidetty pyhiinvaeltajien hymninä. Nykyisen tekstin Dejlig er jorden on kirjoittanut tanskalainen Bernhard Severin Ingemann ja suomentanut Hilja Haahti. Levyllä kuoroa säestää urkuri Ville Urponen. Vaikuttavan sovituksen on laatinut tunnettu ruotsalainen kuoronjohtaja Anders Öhrwall.

Franz Gruberin Stille Nacht, heilige Nacht (1818) esitetään sekin levyllä suomeksi (sanat Joseph Mohr, suomeksi G. O. Schönemann). Jouluyö juhlayö soi Hanns Miessnerin perinteikkäänä a cappella -sovituksena, jonka ensimmäiset säkeistöt nais- ja mieskuoro esittävät vuorotellen. Kuoron kauniit alttoäänet saavat taaskin loistaa.

Levyn aloittaa vanha saksalainen laulu Tuo armon valkokyyhky (suomennos Hugo Jalkasen), alkuperäiseltä nimeltään Es ist ein Ros entsprungen. Laulun tekijät ovat jääneet anonyymeiksi, mutta laulusta on tullut maailman tunnetuimpia joululauluja niin katolisilla kuin protestanttisillakin alueilla. Se julkaistiin ensimmäisen kerran Kölnissä vuonna 1599 Speyerin virsikirjassa. Meille tutuin versio on kuitenkin Michael Praetoriuksen vuonna 1609 laatima sovitus, jonka harmonioihin useimmat laulun esitykset perustuvat nykyäänkin, myös Radion kamarikuoron. Kuoro esittää levyn viimeisenä numerona  laulusta kuitenkin myös modernin muunnoksen, ruotsalaisen nykysäveltäjän Jan Sandströmin erittäin kuuluisan kuorosovituksen vuodelta 1990 Det är en ros utsprungen. Esitys hiljentää rauhallaan ja ylimaallisilla sfääreillään. Kuoron ammattitaito pääsee oikeuksiinsa, etenkin ehjät, soivat pianissimot ja puhtaat soinnut ovat mykistäviä. Viimeistään tämän kappaleen myötä luulisi paatuneimmankin kuuntelijan kohonneen taivaallisen autuaaseen joulun tunnelmaan.

-----

Yleisradion ylläpitämä Radion kamarikuoro (1962-2005) oli Suomen harvoja ammattilaiskuoroja ja niistäkin ainoa, joka pystyi keskittymään puhtaasti kuoromusiikkiin, koska sillä ei ollut hallinnollista kytkentää mihinkään oopperaan tai orkesteriin, vaikka kuoro työskentelikin toistuvasti  Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Radion kamarikuoro teki Suomessa lähes 43 vuotta kulttuurihistoriaa esittämällä, nauhoittamalla, levyttämällä ja tilaamalla erityisesti suomalaista kuoromusiikkia. Äänitteistä merkittävin on Einojuhani Rautavaaran sekakuoroteosten kokonaislevytys. Kuoron lakkauttaminen vuonna 2005 oli Yleisradiolta kulttuuriskandaali ja Suomen musiikkielämälle tuntuva kolaus: Suomessa ei ole toista kuoroa, jolla olisi taustavoimanaan Yleisradion kaltaiset resurssit  lisätä kotimaisen kuoromusiikin tunnettuutta, motivoida säveltäjiä kirjoittamaan uutta kuoromusiikkia sekä houkutella tasokkailla esityksillä ja niiden taltioinneilla uutta yleisöä. Laulumusiikki on niin paljon muutakin kuin oopperaa, ja on sääli, että Suomessa tiettävästi vain Kansallisoopperalla on enää ammattikuoro. Myös kamarimusiikillisempi kuoromusiikki olisi edelleen ansainnut ammattilaiskuoron panoksen, onhan paljon  sellaisia ammattilaulajiakin, jotka eivät syystä tai toisesta suuntaudu (pelkästään) oopperaan vaan (myös) kuoro-, kirkko-  ja kamarimusiikkiin. Radion kamarikuoro tarjosi monelle tällaiselle laulajalle mahdollisuuden erikoistua siihen laulumusiikin lajiin, jonka he – täysin oikeutetusti – kokivat arvokkaaksi ja jota he kiitettävästi esittivät.

Eeva Hulkkonen

Saatavuus kirjastosta

Teemoiltaan uusi albumi on kokonaisuutena varjoisampi kuin kaksi Strengin elinaikana julkaistua levyä - muusikon tietoisuudella ruumiissaan kyteneestä syövästä lienee jotain tekemistä asian kanssa. Siinä missä molemmilla 70-luvun julkaisuilla on vain jokunen sävyltään tummempi kappale, valtaavat synkemmät tunnelmat Unen maasta suurin piirtein puolet. "Aapeli" ja "Itsemurhatalon luona" kertovat itsetuhoon ajautuneiden kohtaloista; samaa tematiikkaa voidaan löytää myös "Topi Jäppisen kodista". "Metsästäjä" sen sijaan tarjoaa uuden, syvällisemmän näkökulman Strengin ensimmäisillä levyillä silloin tällöin esiintyvään eläintematiikkaan. Albumille mahtuu toki myös iloisia hetkiä, joita tarjoavat muun muassa hersyvä aloitusraita "Noidat" sekä levyn loppupuolen utopistinen "Keijut". Aurinkoisten ja varjoisten hetkien vuorottelun päättää isällisten tunteuden vahvasti sävyttämä "Luumupuupoika".

Aivan "Sisältäni portin löysin" -kappaleen kaltaisia uusia klassikoita Unen maa ei tarjoa; silti levy on ehdottomasti tutustumisen arvoinen sekä vanhoille Streng -faneille että nuoremmalle, sisältörikkaasta musiikista kiinnostuneelle kuuntelijakunnalle.

Heini Lindfors

Saatavuus kirjastosta

Musiikkia Aristide Cavaillé-Collin uruilla

Ranskalainen Aristide Cavaillé-Coll (4.2.1811-13.10.1899) oli 1800-luvun huomattavimpia urkurakentajia. Monen urkurin mielestä hän on ylipäätään kaikkien aikojen suurin urkujen valmistaja. Cavaillé-Coll syntyi urkurakentajaperheeseen jossa alkoi jo nuorena kehittää käänteentekeviä teknisiä uudistuksia urkujen soinnin ja soitettavuuden parantamiseksi. Hän laati useita tieteellisiä artikkeleita ja kirjoja kokeistaan ja tutkimuksistaan yhdistääkseen tieteen ja taidon urkurakentamisessa. Hän mm. keksi uusia työkaluja ja menetelmiä sekä loi aivan uusia äänikertoja.
Hän paransi Charles Barkerin keksimää pneumaattista vahvistinta, Barker-konetta, saadakseen uudet suuret urkunsa ja äänikertansa soimaan (näin jo Saint-Denisin uruissa 1841). Hän muutti sormioiden keskinäistä järjestystä ja uudisti muutenkin soittopöytää, ryhmitteli äänikertoja uusin perustein ja rakensi pillistöt kiinnittäen huomiota äänen laatuun.

Cavaillé-Coll on tunnettu erityisesti ns. sinfonisista uruista, joilla voidaan tuottaa ja yhdistellä eri instrumenttien äänimaailmoja ja saada aikaan orkestraalinen sointi. Ranskalaisromanttista urkumusiikkia olisi tuskin koskaan sävelletty ilman Cavaillé-Collin loisteliaita soittimia. Cavaillé-Collin urkujen sointi on inspiroinut mm. César Franckia, Camille Saint-Saënsia, Charles-Marie Widoria ja Louis Vierneä. Cavaillé-Collin urkujen sointia ja tekniikkaa ovat jäljitelleet lukuisat myöhemmät urkurakentamot ympäri maailman. Cavaillé-Collin suurimmat ja tunnetuimmat urut ovat tiettävästi Pariisin Saint-Sulpice-kirkon urut (5 sormiota, 100 äänikertaa). Cavaillé-Coll rakensi isänsä ja veljensä kanssa kaikkiaan noin 500 urut. Eniten hänen urkujaan on säilynyt Ranskassa ja Espanjassa sekä joitain Isossa-Britanniassa, mutta niitä löytyy myös mm. Hollannista, Tanskasta, Venäjältä, ja jopa Meksikosta, Brasiliasta ja Japanista. Useimpia on jouduttu vuosikymmenten mittaan restauroimaan, ja samalla niihin on tehty suuriakin muutoksia.

Vain 30-vuotiaana (1841) Cavaillé-Coll rakensi Pariisin Saint-Denis-kirkon urut, joiden sointia ja mekanismia käytettiin mallina monissa myöhemmissä ranskalaisuruissa. Saint-Denisia on pidetty Cavaillé-Collin opuksena 1, josta hänen urkurakennustaiteensa varsinaisesti käynnistyi.
Kuunteluun 2 cd-levyä musiikkiosastolta, soittajana Saint-Denisin titulaariurkuri Pierre Pincemaille:

Luokka 78.62
Pincemaille, Pierre
Le grand orgue Cvaillé-Coll de la basilique de Saint-Denis : oeuvres de Boëly, Saint-Saëns, Alkan, Chauvet, Franck, Lefébure-Wély
p1994
SOCD 116

Luokka 78.62
Vierne, Louis
Symphonie II - Suite II Pièces de fantaisie : Pierre Pincemaille à l'orgue Cavaillé-Coll de la Cathédrale de St. Denis, Paris
p1994?
Festivo FECD 137

Pariisin Madeleine-kirkon urut valmistuivat vuonna 1846. Niitä voi kuunnella musiikkiosaston cd-levyllä, jolla soittaa kuuluisa urkutaiteilija Marie-Claire Alain, sodassa vuonna 1940 kaatuneen Jehan Alainin sisar. (Samalla äänitteellä soivat tosin myös kahdet muiden rakentajien urut).

Luokka 78.62
Alain, Jehan
Complete works for organ : volume 2
p2001
Erato 8573-85773-2

Pariisin Notre Dame –kirkon urkuja (1868) on runsaasti korjattu ja uudistettu 1900-luvulla, mutta yhtä kaikki niistä edelleen kuulee Cavaillé-Collin kädenjäljen, soittajana kirkon titulaariurkuri Olivier Latry (6 cd-äänilevyä):

Luokka 78.62
Messiaen, Olivier
Complete organ works
p2002
Deutsche Grammophon 471480-2

Pariisin La Trinité-kirkon urkuja (1869) soittaa cd-levyllään kirkon pääurkuri Naji Hakim, joka on seurannut tehtävässään Olivier Messiaenia. Tällä levyllä Hakim soittaa omia urkusävellyksiään:

Luokka 78.62
Hakim, Naji
Naji Hakim plays Naji Hakim
p2001
ORG 71022

Cavaillé-Coll rakensi myös pieniä urkuja. Saksaan, Mainz-Bretzenheimiin, St. Bernhardin kirkkoon, asennettiin 10 vuotta sitten viime vuosikymmenet pariisilaisen Comte-suvun hallussa olleet hyvin mielenkiintoiset urut (II/11+4/P). Ne rakennettiin alun perin vuosina 1876-1877 pieneen pariisilaiseen St. Ferdinand et Thérèse de l’enfant de Jésun kirkkoon, mutta koska seurakunta halusikin suuremmat urut, nämä 11-äänikertaiset päätyivät saman tien Cavaillé-Collin omaan työpajaan, jossa niitä käytettiin uusien teknisten ratkaisujen testaamiseen ja demonstraatioihin. Urkujen mekanismi on jokseenkin monimutkainen – kuuluisat Rouenin Saint-Ouenin urut on rakennettu pääosin samalla tekniikalla. – Urkuri Daniel Roth ja huilisti Francois-Xavier Roth musisoivat uruilla tällä cd-levyllä:

Luokka 78.62
Roth, Daniel
Daniel Roth an der A.-Cavaillé-Coll-Orgel von St. Bernhard zu Mainz
p1999
ORG 71012

Lahtelaisurkuri Kalevi Kiviniemi on hänkin levyttänyt Cavaillé-Coll-uruilla. Tällä Orleansin katedraalin urkuja (1880) esittelevällä cd-levyllä on edustava valikoima tunnettuja ranskalaisromanttisen tyylin sävellyksiä:

Luokka 78.62
Kiviniemi, Kalevi
French organ music and improvisations at the Cavaillé-Coll organ, The Orleans Cathedral, France
p1995
Finlandia 4509-98035-2

Kirjaston kokoelmassa on Kiviniemen Orleans-äänityksistä myös VHS-videokasetti:

Luokka 78.62
Kiviniemi, Kalevi
Ranskalaista urkumusiikkia = Musique francaise et improvisations :
Orleansin katedraalin Cavaillé-Coll –uruilla
p1993
DMX-V93

Myös Kalevi Kiviniemen uusimmalla cd-levyllä (2009) soivat Cavaillé-Coll-urut. Rouenin urut valmistuivat vuonna 1890 Saint-Ouenin luostarin apottikirkkoon – lähes 50 vuotta Saint-Denisin jälkeen. Saint-Ouenin urut eivät enää muistuttaneet Saint-Denisin urkuja juuri mitenkään, niin mittava oli uruissa tuon puolen vuosisadan aikana tapahtunut kehitys. Saint-Ouenin urkuja on pidetty jopa Cavaillé-Collin pääurkuina, sillä niissä huipentuu hänen elämäntyönsä urkutekniikan ja –soinnin uudistajana. Poikkeuksellisesti näitä urkuja ei ole vielä juurikaan restauroitu eikä muuteltu, joten levyltä on erinomainen tilaisuus kuulla lähes alkuperäisiä Cavaillé-Coll-urkuja ja tietenkin uruille sopivaa ranskalaismusiikkia sekä urkurin improvisaatioita:

Luokka 78.62
Kiviniemi, Kalevi
Kalevi Kiviniemi plays the historic Cavaillé-Coll organ at the Abbey Church of Saint-Ouen, Rouen, France
Julkaistu sarjassa Organ era, volume 14
p2009
FUGA-9282

Eeva Hulkkonen

MOZARTIA ABBADOLTA

Wolfgang Amadeus Mozart:

Symphonies Nos. 29, 33, 35 ”Haffner”, 38 ”Prague”, 41 ”Jupiter”
Orchestra Mozart / Claudio Abbado
Archiv Produktion 477 7598 (00289 477 7598) (2 CD)
Deutsche Grammophon, p2008

The violin concertos ; Sinfonia concertante
Giuliano Carmignola, Danusha Waskiewicz
Orchestra Mozart / Claudio Abbado
Archiv Produktion 477 7371 (00289 477 7371) (2 CD)
Deutsche Grammophon, p2008

Milanolaissyntyinen kapellimestari Claudio Abbado johti vuonna 2004 nuorekkaan bolognalaisen Orchestra Mozartin ensikonsertin. Debyyttiteos oli Mozartin Jupiter-sinfonia (sinfonia nro 41, KV551, C-duuri), jonka orkesteri soittaa taiteellisen johtajansa Abbadon johdolla myös uudella levyllään, jolla kuullaan lisäksi neljä muuta Mozartin kuuluisimpiin lukeutuvaa sinfoniaa 1770-1780-luvuilta. Abbado on levyttänyt Mozartia aiemminkin, mutta sinfoniat nro 33 ja 38 hän johtaa levyllä tässä ensi kertaa. Esitykset ovat konserttitaltiointeja Italiasta vuosilta 2005-2006.

Äänitteelle valitut teokset kuvaavat Mozartin kehitystä sinfonikkona. Salzburgissa huhtikuussa 1774 sävelletty sinfonia nro 29 (KV186a=201, A-duuri) ennakoi Mozartin myöhempiä orkesteriteoksia: siinä ei enää ole joidenkin varhaisempien sinfonioiden kolmiosaista, italialaista alkusoittoa imitoivaa rakennetta, vaan se on selkeästi neliosainen ja jo orkestroinniltaan monipuolisempi. Viisi vuotta myöhemmin Mozart sävelsi sinfonian nro 33 (KV319, B-duuri), jossa säveltäjä mm. työstää sonaattimuotoa, mutta siinäkään ei vielä kuulla kaikkia orkesterin soitinryhmiä. Yksittäisistä soittimista mm. puupuhaltimet huilu ja klarinetti puuttuvat vielä kokoonpanosta.
Wienissä heinäkuussa 1782 valmistuneessa Haffner-sinfoniassa (sinfonia nro 35, KV385, D-duuri) sen sijaan on jo suurempi orkesteri puhaltimineen ja lyömäsoittimineen, ja sinfonia aloittaa Mozartin täysipainoiset wieniläisklassiset sinfoniat. Sellainen on esim. energinen sinfonia nro 38, jota kutsutaan Prahalaiseksi (KV504, D-duuri), vaikka se syntyikin Wienissä, tosin vasta vuonna 1786. Sinfoniassa on yllättävästi vain kolme osaa – klassiselle sinfonialle tyypillinen menuettiosa puuttuu. Tässä upeassa sinfoniassa on myös tummaa sointia, ja siinä onkin toisinaan kuultu samoihin aikoihin sävelletyn Don Giovanni –oopperan sävyjä.

Rakenteeltaan ja teemoiltaan viimeistelty Jupiter-sinfonia (nro 41, KV551, C-duuri) on mestarillinen sävellys, Mozartin tuotannon huipentumia. Kontrapunktisesti taitavassa teoksessa Mozart käyttää kekseliäästi mm. sonaattimuotoa. Tuloksena on monikerroksinen, sävykäs ja soinniltaan täyteläinen klassinen sinfonia.

------

Myös Mozartin viulukonsertot (nro 1-5) kuuluvat wieniläisklassismin soitetuimpiin sävellyksiin. Konserttolevy on barokkiviulistina tunnetun Giuliano Carmignolan ensimmäinen levytys Mozartin konsertoista, ja se on myös hänen ensimmäinen levytyksensä Abbadon kanssa. Viulukonsertot Orchestra Mozart soittaa äänitteellä periodi-instrumentein. Carmignolan solistisena instrumenttina on Antonio Stradivarin vuonna 1732 rakentama viulu, joka tunnetaan nimellä Baillot.

Viulukonsertot Mozart on säveltänyt Salzburgin-kaudellaan pääasiassa vuonna 1775. Myös niissä voidaan konsertosta nro 1 konserttoon nro 5 edettäessä havaita sävellysteknistä kehitystä, vaikka konsertot onkin sävelletty enimmäkseen yhden vuoden aikana. Mozart mm. varioi yhä rohkeammin erityylisiä aineksia. Konserttojen ensimmäiset, allegro-tempossa kulkevat osat, ovat pääpiirteissään sonaattimuotoisia. Keskiosat ovat hitaampia, tempomerkinnöiltään adagiosta andanteen. Mozart perehtyi samaan aikaan myös oopperoiden maailmaan – konserttojen hitaita osia onkin verrattu jopa aarioihin. Viimeiset osat ovat kuitenkin lähes kauttaaltaan nopeatempoisia rondoja, jotka Mozart on koonnut moninaisista aineksista. Esimerkiksi konsertto nro 5 (KV219, A-duuri) tunnetaan rondo-osansa takia lisänimellä Turkkilainen konsertto. A-molliin kirjoitettu rondo sisältää mm. kromatiikkaa ja hyppiviä melodioita, jotka on aikanaan mielletty turkkilaistyylisiksi.

Neljä vuotta myöhemmin, 1779, valmistui sinfonia concertante, KV320d=364, Es-duuri, jossa solistina Carmignolan lisäksi kuullaan alttoviulisti Danusha Waskiewiczia. Tässä sinfonia concertantessa soittaa siis viulukonsertoista poiketen kaksi solistia ja orkesteri. Viulu ja alttoviulu eivät kuitenkaan juuri kilpaile konsertossa keskenään, vaan pikemminkin solistit työstävät varsin samankaltaista materiaalia läpi koko konserton. Sinfonia concertante oli 1700-luvulla mm. Mannheimin koulukunnan suosima sävellystyyppi, jossa saattoi olla useitakin sooloinstrumentteja orkesterin lisäksi.

Eeva Hulkkonen
 

Levyn saatavuus kirjastosta

Levyn saatavuus kirjastosta