|
Eräitä
merkkipaaluja
1876
Ravintoloitsija Karolina Moesbell järjesti
illanistujaiset ja arpajaiset, joiden tuotolla perustettiin lainakirjasto.
Toisena perustajana oli kelloseppä Johan Erland Andelin, joka oli edellisenä
vuonna Uuden Suomettaren palstoilla moitiskellut Lahden kylän oloja sekä
valitellut lainakirjaston ja lukuhuoneen puuttumista. Lehtilukusali
on toiminut kirjaston yhteydessä ainakin vuodesta 1902 lähtien.
1912
Kirjasto sai tilat juuri valmistuneesta
kaupungintalosta. Aukioloajat, kirjavarat ja lainausten määrä lisääntyivät
merkittävästi. Ennen kaupungintaloa kirjasto oli toiminut 16 eri paikassa.
1928
Kirjasto muutti Hämeenkadulle omiin tiloihin.
"Puukirjasto" oli entinen Hotelli Lahden talo, jossa oli toiminut
mm. Lahden lyseo. Käyttöön otettiin avohyllyjärjestelmä: lainaajat päästettiin
ensimmäistä kertaa hyllyjen ääreen. 1930-luvulla samoihin tiloihin
muodostettiin erillinen lastenosasto ja lasten lukusali.
1930
Yli 50.000 lainausta.
1933
Jalkarannan ja Möysän kirjastot liitettiin
alueliitoksen yhteydessä kaupungin kirjastolaitokseen.
1946
Yli 100.000 lainausta.
1947
Kärpäsen kirjasto perustettiin.
1948
Laitoskirjastotoiminta alkoi, ensimmäisenä
toimintapisteenä naistensairaala.
1949
Kivimaan kirjasto perustettiin.
1952
Launeen kirjasto perustettiin.
1956
Renkomäen, Kunnaksen ja Ahtialan (Myllypohja)
kirjastot liitettiin alueliitoksen yhteydessä kaupungin kirjastolaitokseen.
1963
Kiveriön kirjasto perustettiin.
1964
yli 500.000 lainausta
1967
Pääkirjasto muutti konserttitalolle. Kirjastotilan
saneerauksen suunnitteli arkkitehti Maija Suurla. Konserttitalolle siirtyivät
aikuisten lainausosasto, opintoosasto ja aikakauslehtilukusali. Lastenosasto
ja sanomalehtisali muuttivat 1969 Vapaudenkadulle torin varrelle
vakuutusyhtiö Kalevan taloon.
1969
Musiikkiosasto perustettiin. Musiikkilevyjen ja
-kasettien lainaus aloitettiin 1973. 1970-luvulla tuli myös muutamiin
sivukirjastoihin musiikinkuuntelumahdollisuus. Ensimmäisinä paikkakuntina
Suomessa musiikkikirjastotoiminta aloitettiin Tampereella (1958) ja
Valkeakoskella (1960).
1972
Ensimmäinen kirjastoauto (Karoliina) hankittiin. Auto
sai nimensä kirjaston perustajiin kuuluneen Karolina Moesbellin mukaan.
Suomen ensimmäinen kirjastoauto hankittiin Turkuun 1961. 1970-luvun alku
oli kirjastoautotoiminnan kasvun aikaa (1970 57 autoa, 1976 219 autoa).
Mukkulan
kirjasto aloitti toimintansa.
1973
Yli miljoona lainausta.
1974
Taidelainaamotoiminta alkoi pääkirjaston
musiikkiosaston yhteydessä (vuodesta 1981 alkaen Kiveriön kirjastossa).
Kirjastoauto Wilhelmiina hankittiin. Auto sai nimensä kirjastoa vuosina
1905-1906 hoitaneen Wilhelmiina Kärnän mukaan.
1975
Lahden kaupunginkirjastosta tuli maakuntakirjasto.
Liipolan
kirjasto aloitti toimintansa.
1978
Avoimen korkeakoulun kirjasto aloitti toimintansa.
1982
Yli 500.000 kirjaa.
1983
Kirjastoauto Samuli hankittiin. Auto sai nimensä
kirjastoa vuosisadan vaihteessa hoitaneen Samuel Ahlqvistin (myöhemmin
Sariola) mukaan.
1985
Ensimmäiset viitetietokannat otettiin käyttöön
(Kati, Kauko, Koti, Musa, Kausi, Finp, Tali, Tenttu). Video-lainaus
aloitettiin.
1988
Atk-lainaustenvalvonta otettiin käyttöön ensimmäisenä
toimipisteenä Jalkarannan kirjasto.
1990
Pääkirjasto muutti Paavolan kaupunginosaan
rakennettuun, arkkitehti Arto Sipisen suunnittelemaan kirjastorakennukseen.
Möysän kirjaston toiminta lopetettiin.
1991
Yli kaksi miljoonaa lainausta.
1993
Tieteellinen kirjasto aloitti toimintansa.
1994
Ahtialan kirjaston uudisrakennus avattiin.
Kirjastoautotoimintaa supistettiin.
1995
Maakuntakirjaston toiminta-alue supistui käsittämään
10 kuntaa Päijät-Hämeessä. Kivimaan kirjaston toiminta lopetettiin.
Lasten
kirjastoauto Dino aloitti toimintansa. Kotipalvelutoiminta aloitettiin.
1996
Internet-yhteydet avattiin asiakkaille. Tieteellisen
kirjaston nimi muutettiin Lahden korkeakoulukirjastoksi.
1997
Kirjavinkkausta toteutettiin ensimmäisen kerran.
1999
Aineistotietokanta saatiin selattavaksi Internetin
kautta.
2000
Asiakasryhmien opastaminen aineistotietokannan ja
Internetin käyttöön aloitettiin pääkirjaston atk-luokassa. 2,8
miljoonaa lainaa. 1,7 miljoonaa kävijää. Internetin kautta tehtiin
100.000 lainausten uusintaa ja 10.000 aineistovarausta.
Tärkeimmät lähteet:
- Olli Järvinen: Kyläkirjastosta maakuntakirjastoksi. Lahden kirjasto
1876-1976. 1976.
- Anni Pakarinen: Lahden kirjaston 100 vaellusvuotta 1876-1976. 1976.
- Kirjaston toimintakertomukset.
|