os. Koski, ent. Benson

Heinolassa syntynyt ja siellä lapsuus- ja kouluvuotensa (1926-44) viettänyt nykyisin Espoossa asuva kirjailija.
Heinolaan Kilpinen on palannut kesäisin, omistamaansa pikku yksiöön Koulukadulle.
Kilpisen harrastuksiin kuuluvat metsänraivaus kesämökillä sekä uinti ja muu vesiliikunta.

Opinnot ja ammatit:

- terveydenhoitaja (1950)
- filosofian kandidaatti, Helsingin yliopisto (1953)
- sairaalahallinnon kurssi, Minnesotan Valtionyliopisto, Yhdysvallat (1956-57)
- kodinhoitotoimiston esimies, Helsingin kaupunki (1951-55)
- Helsingin kaupungin sosiaaliasioiden tutkija ja suunnittelija (1955-75)

Palkinnot:

- Valtion näytelmäkirjailijapalkinto (1972) 
- Espoo-mitali (1988) 
- Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen ansiomerkki (1989) 
- Inkeriläisen Sivistyssäätiön ansiomerkki (1992)
- Lottamuistolaatta n. 2 (1993)
- Suomen Näyttämötaiteen kultainen kunniamerkki (1993) 
- Sotainvalidien Veljesliiton ansioristi (1996) 
- Suomen Lottaperinneliiton kunniajäsen (2000)

Inkeri Kilpinen kertoo tiensä kirjailijaksi olleen outo ja hän kuvaa sitä seuraavasti kirjassaan Toisinajattelija :

Uusi tie: Atlantica 

Eron kirvelevän kipeää prosessia, rahahuolia ja tuskaa lasten tulevaisuudesta lievensi uusi ilmiö elämässäni. Vuosikausiin en tohtinut kertoa siitä peläten, että minua pidettäisiin ajopuuna, näkyjen perässä kulkijana, haihattelijana, hassuna.
En ollut koskaan haaveillut kirjoittamisesta, vaikka olinkin aina pitänyt päiväkirjaa ja koulutyttönä kirjoittanut runoja. Olin mielestäni monitahoisesti kulutettu sairaalahallinnon tuntija ja tutkija ja rakastin työtäni.
Eräänä päivänä tulin kotiin ja istuin hetkeksi hengähtämään olohuoneen harmaaseen sohvaan. Sen vastapäinen seinä oli vaatimattomasti kalustetussa olohuoneessa tyhjä kuin elokuvakangas. Yhtäkkiä aloin nähdä siinä kuvia, jotka myöhemmin täydentyivät kokonaiseksi näytelmäksi.
Olin Atlantis-mantereella satoja, ehkä tuhansia vuosia sitten. Valtakuntaa hallitsi nimellisesti kuningas, joka oli henkisesti lamaantunut häntä kohdanneiden vaikeuksien johdosta. Vaimo, jota hän oli rakastanut kuin silmäteräänsä, oli tuomittu kuolemaan uskottomuudesta. Tuomio perustui vääriin todisteisiin, mutta sitä kuningas ei tiennyt.....
Kuvat kulkivat kuin elokuvissa. En saata muistaa kuinka kauan katselin niitä, kunnes lamauduin vuoteeseen, taas kerran flunssan uhrina. Olivatko kuvat vain lähestyvän kuumeen houreita? Vuoteessa ne ilmestyivät uudelleen, ja nyt aloin kuulla nimiä, jotka paperin puutteessa kirjoitin seinäpaperiin; asia, josta lapsia oli ankarasti varoitettu. Lapset hyörivät ylläni ja allani, mutta minun oli kiireesti kirjoitettava muistiin jokainen asia, jonka alitajunta pulpahdutti esille. Nämä pulpahdukset ovat petollisia; luulet, että tämän asian muistat ikuisesti, mutta se saattaa pujahtaa takaisin kätköönsä muutaman sekunnin aikana.
Kirjoitin esikoisnäytelmäni illan myöhäisinä tunteina ja öinä. Joitakin tapahtumien käänteitä piti ikään kuin rassata ulos muistista, mutta useimmat olivat selviä kuin ikkunasta nähdyt naapurin toimet.
Se oli runonäytelmä, kohtalaisen virheetöntä jambimittaa. Runomuoto saattoi johtua siitä, että luettuani lapsille iltaisin kaikki satukirjat moneen kertaan olin alkanut lukea heille Toivo Lyyn suomentamia Schillerin draamoja. Lapset kuuntelivat sujuvaa runomittaa ja jännittäviä juonenkäänteitä joskus melkein puoli-istuvilleen kohoten ja minä puolestani olin iloinen, kun sain näin mahdollisuuden tutustua juuri ostamiini kirjoihin.
Minulla ei ollut tietoa draaman rakenteesta, ei henkilöhahmojen hiomisesta, ei dialogin iskevyydestä, mutta näytelmä siitä syntyi. Se kypsyi avioeroprosessin vierellä kuin sille käänteisenä voimana. Minkä toinen murskasi, sen toinen rakensi.
Päiväkirja sai kuulla uusia asioita perhehuolien rinnalle:

12.8.1958

Olen aina rukoillut itselleni uskoa ja tehtävää, johon koko olentoni, koko intoni voisin purkaa.
 Jumala! Onko aavistukseni, että osaisin kirjoittaa, onko se totta?
 Jos niin on, en kaihda enää mitään vastoinkäymistä, en yhtään estettä, koska kaikki kypsyttävät minua siihen, jokainen murhe on antanut siihen oman panoksensa.
(s. 131-133)

"Alkuluvut (s. 8-65) kirjassa Toisinajattelija kuvaavat lapsuuden ja koulun maailmaa, Heinolassa, osittain sodan värittäminä.
Lasten kirjat Koko kylän Tonna, Uskollinen Tonna ja Vanha viisas Tonna tapahtuvat pienessä kylässä ja vaikka en sitä kirjoissa nimeä, sisältävät ne kaikkia niitä tietoja, joita minulla oli itähämäläisten kylien elämästä. Murretta en kuitenkaan käytä niissä ollenkaan. Itä-Hämeen murre esiintyy näytelmässäni Rakas lotta yhdellä henkilöllä, talon tyttärellä Aulilla" Kilpinen kertoo.

Tuotanto

Romaanit

Koko kylän Tonna. Kirjayhtymä 1979. (nuortenkirja) 

Uskollinen Tonna. Kirjayhtymä 1980. (nuortenkirja) 

Vanha viisas Tonna. Kirjayhtymä 1983. (nuortenkirja) 

Miehelläni on toinen nainen. Kirjayhtymä 1992. 

Näytelmät

Atlantica. Suomen Kansallisteatteri 1959.

Tuntematon potilas. Kansallisteatteri 1964. Näytelmäkirja 1964.

Herra johtaja. Kansallisteatteri 1967. 

Toinen maailma. Kansallisteatteri 1972.

Eino Leino. Mikkelin teatteri 1976.

Totisesti, totisesti. Kouvolan teatteri 1982. Näytelmäkirja 1982.

Naisen tarina. Iowan yliopistoteatteri 1986.

Lallukka, kauppaneuvos Karjalasta. Lappeenrannan kaupunginteatteri 1987. Näytelmäkirja 1987.

Rakas lotta. Lappeenrannan kaupunginteatteri 1990. Näytelmäkirja 1990.

Nouse Inkeri. Kalevan näyttämö 1991. Näytelmäkirja 1991.

Ristituli. Lappeenrannan kaupunginteatteri 1994. Näytelmäkirja 1994.

Tuomioni. MTV 1996. Näytelmäkirja 2000.

Eino Leino ja rakkaus, 2003.

Lupaus. Elokuvakäsikirjoitus 2004. Fantasiafilmi Oy.

Lisäksi pienimuotoiset näytelmät:

Uusi uljas nainen (1970), Rakasta lähimmäistäsi (1978), Grilli Amigo (1980), Tule kotiin Maria (1988) sekä Elias ja Kohtalo (1999).

Muistelmat

Toisinajattelija. Kirjayhtymä 1997. (äänikirja 1997)

Matkakertomukset

Vuosi idän silkkitiellä. Kirjayhtymä 1978. (äänikirja 1985)

Kulkurin kertomuksia Andeilta Amazonille. Kirjayhtymä 1982. 

Australia, palavan pensaan maa. Kirjayhtymä 1985. (äänikirja 1986)

Osallistuminen antologioihin

Suomen näytelmäkirjailijaliitto, 1981.

Neljäs kaupunki. Espoon kirjailijoiden antologia. Librum Oy 1982.

Kiiltomadon testamentti: sodan ja rauhan tekstejä. Maaseudun Sivistysliitto 1983.

Suomalainen kuolema. Yliopistopaino 1987.

Taide Espoo. Espoon Taiteilijat 1987.

Suomalaisia kirjailijakuvia. Kirjayhtymä 1987. (Ritva Heikkilän artikkeli Inkeri Kilpisestä)

Kirjailija-antologia. Suomen Maakuntakirjailijat ry. Suomen äänikirjat Oy 1990.

Itse tuon sanoiksi virkki. Tyyne-Kerttu Virkki -säätiö 1993.

Kuninkaantien kaupunki. Espoon kirjailijoiden antologia 1995.

Pikkusisar. Tammi 1998.

Eletty on ennen meillä. Heinola-seura 1998.

Päätalon juurella. Päätalon juhlakirja. Gummerus 1999.

Karjalaista aikaa. Gummerus 1999.

Risto Rytin jälkimaine. Edita 2003.

Stalinismin musta kirja. Toim. Ilkka Kylävaara. Tammi 2004. 

Lisäksi ollut mukana tekemässä useita oppikirjoja.

Omien teosten käännökset

Näytelmät:

Tuntematon potilas käännetty ruotsiksi, saksaksi, venäjäksi, englanniksi, slovakiksi, thaiksi, mariksi ja udmurtiksi

Toinen maailma käännetty englanniksi, islanniksi, unkariksi, kiinaksi, venäjäksi ja mokšamordvaksi.

Eino Leino käännetty englanniksi.

Totisesti, totisesti käännetty englanniksi ja kiinaksi.

Naisen tarina käännetty englanniksi, kiinaksi, venäjäksi, udmurtiksi ja mokšamordvaksi.

Lallukka, kauppaneuvos Karjalasta käännetty venäjäksi.

Rakas lotta käännetty englanniksi.

Nouse Inkeri käännetty englanniksi ja eestiksi.

Kirjat:

Koko kylän Tonna käännetty venäjäksi ja udmurtiksi.

Australia, palavan pensaan maa käännetty udmurtiksi.

Toinen nainen käännetty englanniksi

Vuosi idän silkkitiellä -kirjasta käännetty luku Minä mieluummin maantiellä tanssin tamiliksi

Lisäksi useita lukuja kirjoista Koko kylän Tonna, Vuosi idän silkkitiellä ja Autralia, palavan pensaan maa englanniksi (toistaiseksi julakisemattomia).

Tekstinäyte

Kotimme editse kulki tie, joka vei rautatieasemalle ja sen takana olevaan teurastamoon, synkkään ja kauheaan taloon, jonka lähelle meitä oli kielletty menemästä. Suurin osa teuraseläimistä oli lampaita, jotka määkivät sydäntä särkevästi vaeltaessaan kuolemaansa kohti.
 Heti kun ensimmäinen määkäisy kuului, kulki lävitseni kuin sähkövirta, tieto pahasta ja peruuttamattomasta, joka pian tapahtuisi. Jos oli kesä, piilouduin leikkikoppiin ja yritin pidellä korviani, jotta en olisi kuullut surullisia ääniä. Mutta lammaslauman ehdittyä talomme kohdalle määkiminen äityi mahtavaksi surun ja tuskan kuorolauluksi.
 Yhtäkkiä en ollut enää minä. Minä katosi ja olin yksi lampaista, ei, en edes yksi, vaan olin koko lammaslauma, niitten yhteinen mieli ja sielu. Tiesin mikä minua odotti ja kun en muuta voinut puhkesin lauluun:

Hyvästi nyt jääkää,
pienet lapset maan,
ehkä emme toisiamme
näe milloinkaan.

Olkaa hyvät eläimille,
jotta Luomakunta,
voisi teille jokaiselle
suoda sadun unta.

 Minä, lammaslauma siis, lauloin ja lauloin ja uskoin, että kaikki kuulivat. Ehkä kauhea pyövelikin kuulisi ja armahtaisi.
 Yhtäkkiä aloin kuunnella omaani, siis lammaslauman, laulua. Enhän pyytänytkään armoa. Jätin vain hyvästit maan lapsille ja toivoin, että he olisivat hyviä eläimille.
 Heräsin kuin pökerryksistä. Olin taas minä, ja minulle tuli kiire raapustaa lauluni sanat paperille. Se on ensimmäinen säilynyt runoni. Lienen ollut silloin viisivuotias.

Toisinajattelija, 1997.

Lisätietoa kirjailijasta Internetissä:

Carelica-kirjailijat

Kirjailijan tuotantoa 
Lahden seudun kirjastoissa

Lisätietoa kirjailijasta
Lahden seudun kirjastoissa