ent. Tähtinen, os. Hyytiäinen

Äyräpäässä syntynyt ja nykyisin Hartolassa asuva Tähtinen-Pöysä on käynyt kansakoulun ja sanomalehtialan kursseja.
Hän työskenteli Karjala -lehden kirjeenvaihtajana vastuualueenaan Heinola- Heinolan mlk- Hartola- Joutsa (1964-71). Tähtinen-Pöysä harrastaa kirjallisuutta.

Palkinnot:

- I. sija Jaana-lehden järjestämässä kilpailussa, runosarja (1965)
- I. sija Karjala-liiton taidekilpailussa, runosarja (1965)
- II. sija Karjala-liiton järjestämässä kilpailussa, runosarja (1967)
- I. sija Karjala-lehden kilpailussa, runosarja (1967)
- jaettu I. sija romaanikäsikirjoituksesta, Karjala-liitto (1970)
- I. sija romaanikäsikirjoitus, maakunnallinen kilpailu (1975)

"Olen kirjoittamalla elättänyt itseni. Nyt olen runoiltoja pitänyt kirkoissa, mm. Vantaan Myyrmäen, Mäntyharjun, Kärkölän, Heinolan, Sysmän, Joutsan, Pertunmaan, Laukaan kirkoissa, myös Lahdessa, muutamia mainitakseni. Ja Pieksämäellä myös. Myös vapaat suunnat ovat kutsuneet. Metodistit Lahteen, Laukaaseen baptistit ja vapaa seurakunta ym. Minulla on oma ryhmä: 5-6 lausujaa + kanttori ja 1-3 laulajaa" Aila Tähtinen-Pöysä kertoo. 
Tuotantoaan hän luonnehtii lähellä ihmistä ja luontoa olevaksi.

Tuotanto

Runot

Minä keinutan sinua maa : runoja. Runogalleria 1993.

Näytelmät ja kuunnelmat

kuunnelmia ja näytelmiä Hartolan seurakunnan :n vanhusten palvelupäivään

Osallistuminen antologioihin

Suomenruotsalaisen lyriikan antologia: Edith Södergranista Bo Carpelaniin. Wsoy 1968.

on osallistunut moneen Heinolan Kynäsilta ry :n toimittamaan antologiaan

Tekstinäyte

Korhonen ja jäniksenpojat

  Matkahuollosta lähtiessä tie oli tosi liukasta, siinä oli jonkin verran alamäkeä, joskin loivaa. Taksimiehet katselivat koppiinsa ikkunasta, miten iso bussi lähti liikenteeseen. Korhonen oli ratissa.

 Hyvin auto selvisi ajokaistalleen, vaikka takapää heitti uhkaavasti sivulle. Hiekkaa ei ollut kylvetty, vaikka koko kirkonkylä oli rakennettu hiekkakankaalle. Ala-asteelta tuli jokunen oppilas, tyttöjä enimmäkseen, yläasteelta tuli poikia, jo melkein aikamiehen pituisia.

 - Päivää, sanoi Korhonen kun pojat tulivat sisälle.

  Kukaan ei vaivautunut vastaamaan. Korhonen vilkaisi lukukausilippuja.

 - Eikös koulussa tänäänkään opetettu hyviä tapoja? Korhonen kysyi.

  - Pidä ukko turpas, oli vastaus.

 - Kiitos… jaa sitä tänään opetettiin. Tulevaa elämää varten olisi hyvä oppia sanomaan edes kiitos ja olkaa hyvä, ei sitä kuuleppas nuori isäntä työpaikkaakaan saa, jos ei ole tapoja.

 Ihmiset seurasivat tilannetta, tieto Korhosen opetuksista oli levinnyt laajalle. Edes joku jotain yritti, ajatteli moni. Korhonen ei tällä kertaa enempää valistusta antanut, kiintiö oli kaiketi täynnä.

 Oltiin iltapäivässä, kello lähenteli kolmea. Korhosella oli monta ajotuntia jo takana, väsytti, hän oli ollut sairaslomalla, mutta kun kesken hälytettiin ajoon. Kuskeja oli lomalla ja osa irtisanottu, loppujen oli jaksettava, oli sairas tai ei.

 Korhonen tunsi miten kipu ristiselässä alkoi lisääntyä ja kuume poltteli otsaluun sisältä. Sitä mukaan lisääntyi myös pahaolon tunne. Pilleriä ei voinut ajatellakaan.

 Pikapysäkillä jäi vanha mies pois. Korhonen auttoi kauppakassin alas. Siinä oli kelkka lähellä.

 - Sinulla on hyvä ajokalu tällaisella pääkallokelillä, sekä jalakset, että pyörit kelkassasi, Korhonen sanoi.

 - Juu… nämä ovat hyviä näin vanhalle, ei tarvitse kompuroida ja saa tukea. Kiitosta vaan avusta, pitänee sitoa kassi lujasti, etteivät maitotölkit lentele pellolle, kun huristelen. Mies nauraa vanhan miehen kärisevää naurua.

 Korhonen menee paikalleen, sulkee oven ja alkaa ajelemaan eteenpäin. Ihmisiä menee ja tulee. Metsätaipaleelta jää vanhempi pariskunta pois. Korhonen auttaa vaimoa, mies ottaa vastaan. Vaimo liikkuu kepin kera, tarvitsee apua. Viimeksi Korhonen ojentaa kauppatavarat. Toivottaa hyvää kotimatkaa.

 - Kiitoksia samoin, ajelehan onnellasi, lisää vaimo.

 Taas mentiin. Mäkeen oli tuotu hiekkaa, helpotti nousua. Entisen kaupan kohdalla odotettiin poikia pikkuautoon.

 - Ei nykyisin nuorten miesten jalkoja rasiteta, ilmankos ne eivät urheilussa pärjää. Ei tule meille enää Vireeneitä juoksuradoille, joku sanoo.

 - Ei niin, Korhonen avaa ovea vastatessaan. Kaksi pikkutyttöä jää pois, heitä ei oltu vastassa.

 - Kenenkäs poikia te olette, Korhonen kysyi leikillisesti.

 - Viimetalvista jäniksenpoikia, kuului terhakka vastaus, tytöt tirskuivat kuin pikku varpuset.

 Korhosta nauratti ja kaikkia muitakin, olipa tytöillä napakka vastaus.

 - Oppikohan ne telkkarista, ennen ei lapset paljon puhuneet, mukavia tenavia, joku sanoi.

 Käytiin kääntöpaikalla. Korhonen ajelee yksikseen poispäin. Kirkonkylä vaikutti hiljaiselta. Matkahuollon puolella odotti jo seuraava kuski vuoroaan. Pyykkösellä oli ilta-ajot.

 - Miten meni? Siellä taitaa olla tosi liukkaan tiet, hän kysyy.

 - Kyllä saapi mennä kieli keskellä suuta. Rahastajalaukku vaihtaa kohti toista olkapäätä.

 - Ajelehan sinäkin onnellasi, muuten siellä Orpanan tienhaarassa jäi kyydistä pois kaksi jäniksenpoikaa. Olivat kuulemma viimetalvisia, Korhonen sanoi, häntä nauratti vieläkin. Lähti ajelemaan omalla autollaan kotia kohti. Auto oli ollut pensasaidan luona valmiina.

 Mitähän se Korhonen, sillä sitten on metkat vitsit Pyykkönen ajatteli vuorostaan odotellen kyydittäviään.

Tämä pakina on julkaistu Lähilehdessä 15.1.1997.

Kirjailijan tuotantoa 
Lahden seudun kirjastoissa