|
|
Kirjailijat
[A-H]
[I-K]
[L-P]
[R-S]
[T-Ö] |
|
|
Tamrerelaissyntyinen
Vihinen on ollut päijäthämäläinen vuodesta 1999.
Hän on suorittanut Hampurin yliopistossa Diplom-Politologe -tutkinnon (1991)
sekä valmistunut filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta (2001).
Nykyisin hän toimii Sibeliustalon toimitusjohtajana (1999-).
Antti Vihinen on palkittu Kultainen Lahti -mitalilla 2005.
Tietään kirjailijaksi hän luonnehtii sattumien summaksi. Lahti ja
lahtelaisuus sekä Sibeliustalo näkyvät hänen tuotannossaan aina silloin
tällöin.
Tuotanto
Essee-
ja pakinakokoelmat
Musiikkia
ja politiikkaa: esseitä Wagnerista Sibeliukseen. Like 2005.
Nopeita
pakinoita. Like 2006.
Muu
tuotanto
Theodor
W. Adornon Sibelius-kritiikin poliittinen ulottuvuus. Helsingin yliopisto
2000.
Noin 40 julkaistua laulutekstiä vuosilta 1981-2001.
Esseekokoelmasta Musiikkia ja politiikkaa: esseitä Wagnerista Sibeliukseen
on valmisteilla käännös ruotsiksi.

Tekstinäyte
Olkaa
hiljaa!
Joskus
vietän yön Sibeliustalon pääsalissa. Tätä on vähän vaikea selittää
- ei siihen sentään mitään ääriperversiota liity.
Arkinen loppuilta hiljentää ihmisen kohti yötä. Koko päivän
linnut ovat laulaneet yön valtiatarta esiin, ja kun se viimein saapuu, ovat
pienet visertäjät pelkästä kunnioituksesta hetken hiljaa - sininen
hetki. Ihmiset aloittavat illalla puheitansa puoliääneen, sotto voce, ja
päätyvät lopulta kuiskimaan vuosisatoja vanhojen uneen suostuttelujen
rauhoittavia mantroja, tuutulaulujakin lauletaan. "Ole hiljaa,
etteivät lapset herää!"
Työpäiväni loppuvaiheessa sanon Sibeliustalon vahtimestareille,
että teen tänään työtä myöhään: minun vuokseni ei kenenkään muun
tarvitse jäädä ylitöihin, ja että kyllä minä voin huolehtia sitten
hälytykset päälle, menkää te vain, olettehan jo taas tehneetkin...
Tämän jälkeen odottelen, ja nyt jo vähän kärsimättömänä, heidän
lähtöään. Alalovet käyvät kaksi kertaa, ja tiedän, että nyt olen
talossa yksin. Kuulostelen vielä muutaman minuutin ympärilleni; kaikki
ovat menneet, Sibeliustalossa ei ole minun lisäkseni ketään...
Ote
pakinasta Olkaa hiljaa!, teoksesta Nopeita Pakinoita, 2006.
Antti
Vihisestä internetissä:
ESS
24.3.06

|
|

Kirjailijan
tuotantoa
Lahden seudun kirjastoissa
|