|
|
Päijäthämäläisiä kirjailijoita - säveltäjiä - kuvataiteilijoita - linkkejä |
|||||
![]() ![]() ![]() |
||||||
| Etusivu / Lahden seudun kuvataiteilijoita / | ||||||
|
||||||
|
Marja Raudanpää (s. 1949) Lahtelainen öljyvärimaalari. Asunut koko ikänsä Lahdessa lukuun ottamatta muutamaa vuotta Hollolassa ja Nastolassa. Koulutukseltaan merkonomi. Hyvää mieltä ja huumoria Jo lapsena Marja
Raudanpää haaveili taidemaalarin urasta. "Kuvaamataito oli aina
koulussa kiitettävä. Koko ikäni olen piirtänyt. Jätettyäni virkani 23
vuotta sitten aloin määrätietoisesti kehittää itseäni. Samoihin
aikoihin liityin Nastolan Taideyhdistykseen ja aloitin
näyttelytoiminnan." Aiheet mm. Kreikasta ja Päijät-Hämeestä "Kreikka on 'lempilomamaani'. Jos on kerran käynyt oliivilehdossa tai kukkivassa hedelmätarhassa keväällä, tuoksua ja tunnelmaa ei voi unohtaa. Yhdistykseni syksyiseen juhlanäyttelyyn maalasinkin kreikkalaisia ruukkuasetelmia. Tietenkin kreikkalaismusiikkia kuunnellen ja lasissa Vin de Creteä!" "Maalaan luontonäkymiä mielelläni, mutta en Lapin- tai tunturimaisemia, koska en ole siellä koskaan käynyt. Maalaan näkymiä, joista on omakohtaisia kokemuksia." Marja Raudanpään teoksia on nähtävillä Päijät-Hämeen keskussairaalan lastenosastolla sekä Lahden kaupunginsairaalan pitkäaikaisosastolla.
|
||||||
![]() |
||||||