|
Hellevi
Mäkinen (s. 1940)
Vuonna
1976 Nastolaan muuttanut taidemaalari (akryyli- ja pastellivärit).
Nastolan Taideyhdistys ry:n jäsen.
Käynyt kansakoulun ja joitakin kursseja.
Maisemia ja ihmisiä toimissaan
Hellevi Mäkinen maalaa maisemia ja ihmismalleja eri toiminnoissaan.
Jo lapsena Mäkinen sai kipinän maalaamiseen nähdessään joidenkin taiteilijoiden kauniita piirroksia. "Lähdin Kansalaisopiston piiriin jossa
sain ohjausta ja olen tyytyväinen, että tuli lähdettyä."
Mäkinen ei aseta itselleen erityisiä tavoitteita. "Välillä vaan
tulee sellainen olo, että on
pakko maalata tai piirtää, sitä tunnetta ei voi kuvailla. Ja kun on
eläkkeellä voi maalata kotona."
Maalaus voi kertoa esimerkiksi jostakin tärkeästä tapahtumasta: "Olimme
juuri hakeneet uuden koiranpennun. Maalaus esittää tytärtäni lapsena
pieni koiranpentu sylissään. Kuvasta näkee, kuinka hellä hetki molemmilla
on kun he katselevat toisiaan." (neljäs kuva ylhäältä)
Päijäthämäläisyys
näkyy Hellevi Mäkisen mukaan tiettynä luonteenlaatuna. "Arvostan
päijäthämäläisiä ihmisiä. He ovat niin samanoloisia kuin
itsekin olen, joten tulen hyvin toimeen heidän kanssaan."





|