|
|
Päijäthämäläisiä kirjailijoita - säveltäjiä - kuvataiteilijoita - linkkejä | |||||
![]() ![]() ![]() |
||||||
| Etusivu/Vellamon verkkotietopalvelu/ | ||||||
|
|
Vellamon verkkotietopalvelun arkisto Kysymys (13.5.2013) Svinhufvudinkatu 10:ssa mäen päällä kohoaa keltaiseksi maalattu puutalo. Muistan olleen talossa esikoulussa 1970-luvulla, rakennuksen myöhemmät vaiheet ovat jääneet itselleni epäselviksi. Millaista toimintaa talossa oli ja missä käytössä se on nykypäivänä? Vastaus Kyseessähän on Lahden kylän vanha koulu, joka toimi rakennuksessa v. 1873-1933. Sen jälkeen rakennuksessa toimi vuosina 1933-1954 Lahden työväenopisto ja vuosina 1954-1980 koulussa oli lastentarha. Tämän jälkeen rakennus oli kaupunginmuseon konservointitilana ja varastona. Lahden kaupunki vuokrasi koulun Lahden Taiteilijaseuralle ja 1990-luvun alussa se kunnostettiin taiteilijoiden ateljee- ja asuintiloiksi. Rakennus on edelleenkin vuokrattu Lahden Taiteilijaseuralle ja siellä työskentelee tällä hetkellä seitsemän kuvataiteilijaa. Lähteet: ____________________________________________________________________________ Kysymys (alkuperäinen kysymys 7.10.2010, täydennetty 14.4.2013) Törmäsin vanhoihin hopeisiin kalvosinnappeihin, jotka on valmistanut niiden mukana tulleen rasian perusteella lahtelainen kelloseppä F J. Anttila tai Auttila (nimi on kulunut osittain pois) Olisi mukava tietää koska ja missä kyseinen kelloseppä vaikutti? Vastaus Lahdessa on toiminut
ainakin kolme Anttila-nimistä kelloseppää. Ensimmäinen oli Johan Erland
Andelin, joka myöhemmin muutti sukunimensä Anttilaksi. Hän muutti Lahteen
vuonna 1872 ja perusti kellosepänliikkeen, joka kuitenkin tuhoutui Lahden
kylän palossa vuonna 1877. Seuraavana vuonna hän osti Vapaudenkatu 12:ssa
sijainneen tontin. Tällä tontilla olikin sitten Anttiloiden omistama
kellosepänliike vuoteen 1958. ____________________________________________________________________________ Kysymys (4.4.2013) Miten ovat sijoittuneet
tielinjaukset Kärpäsen läpi ennen Vastaus Nykyinen Hämeenlinnantie
(ent. Hämeenlinnan valtatie, ent. Salpausselän Suurtie) on nykyisen valtatie
12:n osa, joka on vähitellen laajentunut jo keskiajalta peräisin olevan
Ylisen Viipurintien paikalle. ____________________________________________________________________________ Kysymys (15.3.2013) Milloin Nikolainkatu muutettiin Vapaudentieksi? Ja edelleen milloin -tiestä tuli -katu? Vuoden 1955 Lahden ja ympäristön puhelinluettelossa on vielä Vapaudentie. Vastaus Lahden
Kunnallislehdessä on ollut 25.8.1989 artikkeli Vapaudenkadun vaiheista.
Tässä jutussa sanotaan, että Nikolainkatu sai nimen Vapaudentie 29.12.1919
ja nykyisen nimensä 1.1.1957. Lähteet: ____________________________________________________________________________ Kysymys (10.3.2013)
Lahdenkadun ja Kauppakadun risteyksen talo (Kauppakatu 37) on joskus
ollut naisten ompelutehdas tai vastaava? Rakennuksen
kattohuoneistossa on asunut myös naiskirjailija? Kuka? Joskus
Etlarissa kuulema kirjoitettu, muuten löydä missä. Mikä on talon
historia? Vastaus Kauppakatu 37:ssa on alunperin sijainnut Kutomo ja Neulomo Oy. Talon on suunnitellut helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Lappi-Seppälä ja Martas Oy ja rakennus valmistui vuonna 1948. Kutomo ja Neulomo lopetti toimintansa 1986, jonka jälkeen rakennus muutettiin toimistotiloiksi. Tietoa talossa asuneesta kirjailijasta ei löytynyt.
Naapuritalo (Kirkkokatu 31) oli alunperin Lahden Puukaluston eli nykyisen
Isku Oy:n tehdasrakennus. Rakennus on valmistunut vuonna 1942 ja sen on
suunnitellut Väinö Louhion insinööritoimisto. Rakennus on alunperin ollut
kaksikerroksinen, mutta lisäkerroksia rakennettiin vuosina 1945 ja 1950. Kun
Isku alkoi siirtää toimintojaan Mukkulaan Lahden kaupunki osti kiinteistön
ja vuonna 1976 se luovutettiin sähkölaitoksen eli nykyisen Lahti Energian
toimitiloiksi. Sitä ennen talossa ehti toimia myös Lahden kultaseppäkoulu.
Kahvilaa ei rakennusta käsittelevissä tiedoissa mainita. ____________________________________________________________________________ Kysymys (21.2.2013) Olen entinen Lahden yhteiskoulun oppilas ja silloinen laulunopettajani kertoi, että kyseisen koulun ensimmäinen laulunopettaja olisi ollut Juho Kusti Paasikivi (sittemmin presidenttimme). Pitääkö tieto paikkansa? Vastaus Lahden yhteiskoulun ensimmäinen laulunopettaja oli Juho Kusti Paasikivi. Kirjassa "Lahden yhteiskoulu 1896-1981" on J.K. Paasikiven tervehdyssanat, joissa hän muistelee: "Olinpa kuitenkin ensi lukuvuonna laulun opettajana yhteiskoulussa: Se on hauska muisto elämäni taipaleelta." (S. 11) ____________________________________________________________________________ Kysymys (21.2.2013) Kenellä oli Lahdessa ensimmäinen taksi? Muistelen, että ensimmäisten joukossa oli Väinö niminen henkilö. Vastaus Lahden ensimmäinen taksi: Lahteen ensimmäinen taksi tuli 1911. Kuljettajan nimi oli Karlsson. Lahden toisen taksikuskin nimi oli Matti Salmi. Seuraavat kuljettajat olivat Nestori Malin ja Einari Dahlgren. Lähde: Hollolan Lahti 1954-1955, s. 111. ____________________________________________________________________________ Kysymys (21.2.2013) Lahdessa, Rauhankadun ja Aleksanterinkadun kulmauksessa oli miesten vaatetusliike Nieminen? Kuka oli liikkeen perustaja ja minne liike katosi? Vastaus Vaatetusliike Nieminen:
perustettu 9.2.1920, Perustaja kauppiaan leski Amanda Nieminen. V. 1937
perustettiin kommandiittiyhtiö Nieminen ja Kumpp. Ky, jossa mukana olivat
Amanda Nieminen, poikansa Emil A. Nieminen, tyttärensä Liisa Kajander ja
muita sukulaisia. V. 1946-1967 johtajana oli E. A. Nieminen. Sen jälkeen
johtajana oli merkonomi Timo K. Nieminen. Lähde: Päijät-Hämeen
maakuntaviesti 1970. ____________________________________________________________________________ Kysymys (16.1.2013) Kärpäsen kansakoulun valmistumisvuosi? Vastaus Kärpäsen kansakoulu on
valmistunut vuoden 1950 alussa ja koulutyö aloitettiin tammikuun lopulla.
Rakennuksen suunnittelijoina toimivat kaupunginarkkitehdit Irma Kolsi ja
Kaarlo Könönen. ____________________________________________________________________________ Kysymys (12.12.2012) Minkä nimisiä suurmaatiloja Lahdessa on sijainnut ja mitä niistä on vielä käytössä olevia? Vastaus Lahden vanhoista
maatiloista löytyi mainintoja ja nimiä mm. Lahden ____________________________________________________________________________ Kysymys (10.12.2012) Onko vanhassa huoltoasemarakennuksessa Vesijärvenkadulla toiminut ennen Riku Motorsia hampurilaisravintola tai -kioski? Joskus vuosituhannen vaihteessa. Ja oliko tässä rakennuksessa joskus myös ambulanssiasema? Vastaus Funktionalismia edustava
huoltoasema osoitteessa Vesijärvenkatu 7 valmistui vuonna 1931
helsinkiläisen arkkitehdin Runar Eklundin Moottoripyöräliike Riku Motor muutti tiloihin 1995. Myymälän päädyssä oli pieni 50-luvun tyylinen kahvila ja vuoden verran rakennuksessa toimi myös American Drive In. Nykyisin asemalla toimii
Muotohuoltamo, Designpääkaupunkivuoden 2012 toimintapiste Lahdessa. Lähteet: Kääriäinen, Noora;
Kivimäki, Annika Niskanen, Riitta ____________________________________________________________________________ Kysymys (10.11.2012) Onko Sippalankadulla ollut joskus päiväkoti? Samoin kiinnostaa onko lähellä Sippalankatua ollut isoa maatilaa, jossa oli paljon eläimiä? Mahtaisiko jostain löytyä vanhoja kuvia näistä kohteista? Vastaus Lahden
Varhaiskasvatuspalveluista saamamme tiedon mukaan Sippalankadulla ei ole
sijainnut päiväkotia. Lähin päiväkoti on Pirttiharjun päiväkoti, jonka
osoite on Laukkakuja 4 eli Sippalankadun suuntainen katu aivan vieressä.
Pirttiharjun päiväkoti on ollut toiminnassa syksystä 1970 lähtien
(Etelä-Suomen Sanomat 30.10.1970). ____________________________________________________________________________ Kysymys (8.11.2012) Kuka oli Jepulis Benjamin? Vastaus Henkilöstä nimeltä Jepulis-Penjami on kysytty aiemminkin Wellamon vinkeistä. Tässä arkistosta löytynyt vastaus: Jepulis Penjamista kertoo elävästi ja hauskasti Jorma Kujala teoksessa Jepulis Penjami ja onnenlehdet : taustaa Löylynlyömä ja esivalta - taustaa näytelmän päähenkilöistä. Lahti, 1995: "Jepulis Penjami oli Asikkalan Särkijärvellä vuonna 1884 syntynyt Daavid Ahola. Hänen äitinsä Henriikka Ahola oli naimaton, senpä vuoksi poikaa kutsuttiin "ryökkynän Taavetiksi". Daavid eli Taavi vietti nuoruusvuotensa Särkijärvellä, muutti sitten työmieheksi Hillilään vuonna 1903 ja sieltä Lahteen, jossa hänen ammatikseen mainittiin "hevosmies". Lahteen muutettuaan Taavi asusteli aluksi Mattilanmäellä ja myöhemmin, yksinäinen mies kun oli, kokolailla hatarissa ulkorakennuksissa Saksalassa. Lahdessa ollessaan häntä kutsuttin nimellä Jepulis Penjami. Hän oli merkittävä tekijä kaupungin hygienian ylläpitäjänä. Hänestä tuli näet yksityisyrittäjä, sontakuski, joka tyhjensi ravintoloiden ja talojen käymälät sekä likakaivot. Jätteet hän kuljetti Köllin talon pellolle Jalkarantaan. Näin Jepulis oli hyödyksi sekä kaupungille että Köllin talolle. Jepulis oli luonteeltaan äkkipikainen, kiivas ja arvaamaton. Hänen toimiaan ei voitu ennakoida. Periaatetta, että asiakas saattaa edes joskus olla oikeassa hän ei alkuunkaan tunnustanut. Jepuliksen määrättyä kuljetuksen hinnan, se oli viisainta maksaa mukisematta ja välittömästi. Muutoin kärryn perälauta avautui salamannopeasti ja litkuinen, tuoksuva lasti hulahti pihalle, joskus jopa portaillekin. Toimitusjohtaja körötteli hevosineen tiehensä herjoja huudellen. Jepulis oli originelli, josta liikkui monia tarinoita. Hän pyrki näkymään kaupunkikuvassa ajamalla kuormineen näyttävästi kaupungin halki ja tietysti Aleksanterinkatua pitkin. Joskus hänen perässään juoksi suuri lapsilauma pilkkasanoja huudellen. Lahtelaiset nimesivät Jepuliksen väliin oopperalaulajaksi, välistä kansanlaulaja Daavidiksi. Kerrotaan, että Jepulis pääsi esiintymään dosentti Väisäsen toimittamaan Yleisradion suoraan lähetykseen 1930-luvulla. Hänen tuli esittää kansanlauluja. Ennakkosensuuri petti kuitenkin pahemman kerran. Esityksestä tuli katastrofi. Vaikka sävelmä olisi vielä käynyt laatuun, niin sanoitus ei sitten ollutkaan julkaisukelpoista. Suora lähetys jouduttiin välittömästi katkaisemaan ja jatkamaan äänilevymusiikilla. Laulajan maineen Jepulis oli saanut siitä, että hän aamuvarhain Kärpäsen mäkeä alas tullessaan lasketti hevosellaan täyttä laukkaa ja lauloi voimansa takaa kiljuen. Kärryt hyppelehtivät mukulakivillä ja pyörien raudat iskivät tulta. Laulujen sanat olivat Jepuliksen omaa persoonallista tuotantoa. Talojen kohdalle tullessaan hän rauhoitti menonsa. Mytäjäisten asukkaat voineet tarkistaa kellonsa Jepuliksen ylittäessä rautatiesillan; kello oli silloin tasan 5. Näin kertoo Arvo Laajarinne kirjassaan "Tallinpassi". Sananparressa sanotaan, että mies on työnsä näköinen. Jepulis todella oli sitä. Työssä ryvettyneitä vaatteitaan hän vaihtoi aniharvoin. Niinpä ihmiset olosuhteiden pakosta pyrkivät pitämään häneen tietyn hajuraon. Kerrotaan, että kun Jepulis ilmaantui asiakkaita täynnä olevaan "Lounas" -nimiseen kahvilaan, sali tyhjeni välittömästi. Samoin kävi "Vesijärven saunan" lauteilla. Asikkalan kirkonkirjoissa on hänen ammatikseen mainittu "hevosmies". Lisäys "löylynlyömä" seurasi hänen henkilötietojaan uskollisesti aina 10 vuoden väliajoin vaihtuneista kirkonkirjoista huolimatta. Eräs iäkäs lahtelaismies totesi ykskantaan: "Vai niin, tais olla viisaampi kuin moni muu". Tämä mielipide ei ollut vallan harvinainen kansan keskuudessa. Oli niin taikka näin, joka tapauksessa Jepulis Penjami olis tavallisesta lahtelaisesta jyrkästi poikkeava yksilö, jolla oli oma elämänfilosofiansa. Eipä ihme, että äiti Henriikka oli kertoillut asikkalalaisille, että "min poikain on Lahles iso herra". Jepulis Penjami vietti elämänsä viimeiset vuodet Asikkalassa ja kuoli vuonna 1951." Teoksessa Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1998, Heini Moision artikkelissa Jepulis Penjami, (s. 62 - 69) Tapio Tommola kertoo, että Taavi Ahola sai lisänimensä omasta sutkautuksestaan: "Kun Taavetti palasi Helsingistä takaisin Särkijärvelle hän halusi osoittaa osaavansa slangia ja tervehti: "Jepulis Penjami, olethan lihonut, viisastunut ja pulskistunut" saman mäen kupeessa asuvaa mökkiläistä, Benjamia . Samoin Ylä-Talon Kallelle: "Jepulis Kaussi, olethan lihonut, viisastunut ja pulskistunut". Taavetti oli kaupunkilaistunut." Jepulis Penjamista löytyy lisää tietoa seuraavissa teoksissa: Meillä Lahdessa : muistoja omasta elämästä. Toimittanut Pekka Laaksonen. Helsinki : Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1997: s. 241 - 245. Laajarinne, Arvo: Tallinpassi; julk. Lahden museolautakunta, Lahti-seura. Lahti 1984. s. 175 - 178. ____________________________________________________________________________ Kysymys (5.11.2012) Taidemuseon julkaisussa Lahden kaupungin julkiset veistokset sanotaan, että Kärpäsen koulun päätyreliefin on tehnyt Michael Schilkin. Kirjassa Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä taas sanotaan, että tekijä on Eino Kauria. Kumpi on oikein? Vastaus Mitä ilmeisemmin tämän Kärpäsen koulun päätyreliefin on tehnyt Eino Kauria. Kaupunginhallitus on joka tapauksessa 12.6.1950 hyväksynyt "taiteilija Eino Kaurian ehdotuksen Kärpäsen kansakoulurakennuksen päädyn koristeluksi julkisivulautakunnan esittämin toivomuksin". (Kertomus Lahden kaupungin kunnallishallinnosta vuonna 1950: II, s. 50) ____________________________________________________________________________ Kysymys (31.10.2012) Vastaus Suoria vastauksia kysymyksiisi ei löytynyt, mutta vanhoissa puhelinluetteloissa ravintola Karpalo mainitaan vuodesta 1979 vuoteen 2003 asti. Ravintola Voitto ilmestyi luetteloon heti tuon jälkeen v. 2004. Ravintola Voiton aikaisemmasta nimestä eikä siihen mahdollisesti liittyneestä yleisökilpailusta ei meidän lähteistämme löytynyt tietoja. ____________________________________________________________________________ Kysymys (12.10.2012)
Keski-Lahden kansakoulu. Iso koulu rakennettiin Lahdenkadun varteen
1959, sitä vielä laajennettiinkin mutta jo noin 10 vuoden päästä kaupunki
myi tontin rakennuksineen Mallasjuomalle. Vastaus Osakeyhtiö Mallasjuoma teki
1968 tarjouksen Keski-Lahden koulun rakennusten ja tontin ostamisesta
panimoteollisuuden käyttöön. Ehdotusta perusteltiin sillä, että
Mallasjuomalla ei ollut mahdollisuuksia laajentua omalla alueellaan.
Laajentumista tarvittiin kuitenkin siksi, että III-oluen vapauttaminen
lisäsi kysyntää, johon Mallasjuoman oli vastattava. Vaarana oli tehtaan
siirtyminen muualle sekä arvioitu noin 600 työpaikan lisäys tai menetys ja
sen takia kaupunginvaltuusto suostui myymään kansakoulurakennukset
Mallasjuomalle. ____________________________________________________________________________ Kysymys (12.8.2012) Olen asunut 80-luvulla Lahden Puu-Paavolassa ja olen kuullut, että kaikki sen aikaiset Paavolan talot on kuvattu johonkin arkistoon? Onko? Missähän niihin voisi tutustua? Voiko niitä saada omaksi (ostaa). Onko olemassa mitään kirjallisuutta tuon ajan Lahdesta (Paavolasta)? Vastaus Lahden kaupunginmuseolla on
kuva-arkisto, josta voi tiedustella Lahtea esittäviä valokuvia
http://www.lahdenmuseot.fi/museot/fi/kuva-arkisto . Kysymys (26.6.2012) Missä sijaitsi aikanaan nousevan auringon talo Lahdessa? Vastaus Nousevan auringon talo
sijaitsi Asemantaustassa. Kysymys (18.5.2012) Onko mitään tietoa Lahden Jalkarannan Laidunpolulla sijainneesta raitiovaunusta? Olen paikalla käynyt lapsena ja nyt kun asia taas nousi mieleen oli raitiovaunu kadonnut paikaltaan. Vastaus Suullisten lähteiden mukaan
Laidunpolulla on aikoinaan asunut taiteilija Timo Jakola, jonka talon
pihalla raitiovaunu on sijainnut. Eli vaunu lienee hävinnyt taiteilijan
muuttaessa muualle. Muistikuvien mukaan tuo raitiovaunu on jossain vaiheessa
ollut esillä Timo Jakolaa käsittelevässä artikkelissa (ehkä Etelä-Suomen
Sanomissa tai Uudessa Lahdessa), mutta artikkelin tietoja ei ole tallennettu
tietokantoihin. Kysymys(13.5.2012) Milloin on Kerintie 35 (vanha osuuskauppa) rakennettu? Vastaus
Netistä asuntomyyntisivuilta löytyi tieto, että Kerintie
35 olisi rakennettu v. 1948. Kysymys (7.5.2012) Onko Varikonkadulla mitään suojeltuja rakennuksia? Olen kuullut huhuja, että näitä VR:n kiinteistöjä ollaan purkamassa. Vastaus Tämän niin sanotun Varikon alueen omistaa Suomen valtio. Osa alueesta on Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa, ja Senaatti-kiinteistöt on hakenut asemakaavan muutosta hallinnoimalleen alueelle. Asemakaavan muutoksesta on tietoja Lahden kaupungin internet-sivuilla osoitteessa http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/CDF910AD7941C3ACC225781D003EDDA4 Tältä sivulta saa näkyviin mm. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka on annettu 16.3.2012. http://www.lahti.fi/www/images.nsf/files/0EE711B14C787DE2C22579C6001D28B3/$file/A-2513_OAS_120316.pdf Tässä suunnitelmassa sanotaan mm. näin: "Asemakaavan muutoksen tarkoitus on kehittää Varikon aluetta asuin- ja/tai toimitilakäyttöön ottaen huomioon mm. alueen suojeluarvot, ympäröivä rakenne sekä liikenteen aiheuttama melu ja tärinä." Suunnittelualue on mukana Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden luettelossa, ja Varikon alueesta tehdäänkin rakennushistoriallinen selvitys. Kaupungin internet-sivujen mukaan tästä asemakaavan muutoksesta saa lisätietoja (esimerkiksi kaavan aikataulusta) kaavoitusarkkitehti Markus Lehmuskoskelta, puh. 050-3985113 tai asemakaavavalmistelija Rea Keskiseltä, puh. 03-8142186. ____________________________________________________________________________ Kysymys (2.4.2012) Kariniemenkatu, Tarinakatu, Vaaniankatu maankäyttö ja rakennukset 1900-1950-luvulle Vastaus Kariniemen historiaa on mm.
seuraavissa teoksissa: Lisäksi: ____________________________________________________________________________ Kysymys (27.3.2012) Haluaisin tietää enemmän Lahden alueen lihamestareista ja teurastamoista sekä niiden työntekijöistä 1960-1978 ja niin edelleen. Vastaus Päijät-Hämeen
elintarviketyöntekijöistä on myös ilmestynyt noin viisikymmentäsivuinen
50-vuotishistoriikki vuonna 1986. Varhaisempaa historiaa lihakauppiaista
löytyy Olavi Kanervan kokoamasta Lahden lihakauppiaitten yhdistyksen
25-vuotistoiminta kirjasesta. Lähteet: Lahden historia 3: Lahden talouselämän historia. 1996. Kanerva, Olavi Päijät-Hämeen elintarviketyöntekijät ry 50 vuotta. 1986. Hollolan Lahti 4 / 2011. S. 16-17 : Vuoden lahtelainen 2011 Eila Saarinen. ____________________________________________________________________________ Kysymys (18.3.2012) Lahdessa Rautatienkadun ja
Hämeenkadun kulmassa on rakennus, Vastaus ____________________________________________________________________________ Kysymys (15.2.2012) Rauhankadulla nykyisen S-market Mascotin paikkeilla oli joku Vastaus Kyseisellä paikalla on aikaisemmin sijainnut Lasipalatsi-niminen
rakennus. Sen suunnitteli arkkitehti Veikko Leistén ja se valmistui v. 1937.
Rakennus oli suunniteltu ravintola- ja myymälärakennukseksi ja siinä ovat
toimineet mm. Lasipalatsin ravintola, Oy Foto Ab:n valokuvausliike, Ahosen
kemikaalikauppa sekä 1970-luvulla autoliike ja –korjaamo Lahden moottori
sekä mainitsemasi ravintola Tulipyörä. Yksityiskohtaisempia tietoja
ravintola Tulipyörästä ei löytynyt. Rakennus purettiin v. 1976. ____________________________________________________________________________ Kysymys (13.2.2012) Minulla on muistikuva siitä, että olisin ollut pikkupoikana Lahden Radiomäen kentällä katsomassa jalkapallo-ottelua (oletettavasti noin vuosina 1960-1963). Tuossa pelissä pääkatsomon katto romahti. Käsittääkseni onnettomuus vaati kuolonuhreja. Pystyttekö tarkistamaan asian? Vastaus Etelä-Suomen Sanomissa 4.10.2002 kerrotaan tuolloin tapahtuneesta ____________________________________________________________________________ Kysymys (11.1.2012) Mikä rakennus/tehdas on
ollut joskus aikoinaan Vastaus Hämeenmaan Kiinteistö Oy:stä vastattiin, että paikalla ei ollut rakennuksia vaan paikka muistutti lähinnä sorakuoppaa, jota oli käytetty varastoalueena. ____________________________________________________________________________ Kysymys (24.12.2011) Alijuhakkalassa 60-luvun
alussa sijainnut lastenkoti Vastaus Koteja kodittomille
lapsille r.y. piti yksityistä vastaanottokotia Lahdessa vuodesta 1929
alkaen. Lahden kaupunki osti vuonna 1935 Ali-Juhakkalan tilan päärakennuksen
Porvoonjoen rannalta läheltä Hennalaa. Rakennus kunnostettiin kaupungin
toimesta ja yhdistys vuokrasi nämä tilat. Toiminta näissä tiloissa alkoi
1.7.1936. Kodissa oli tällöin paikka 25 lapselle. Vuonna 1938 kotia
laajennettiin. ____________________________________________________________________________ Kysymys (8.12.2011) Onko Kivimaalla/Metsäpellossa ollut aikanaan hyppyrimäki ja jos on ollut, milloin se on purettu? Vastaus Kivimaan ja Metsäpellon
alueilla on ollut aikoinaan hyppyrimäkiä. Toinen on ollut Kuokkamaantiellä
ja toinen Palolammella Kivimäentien lähellä. Kysymys (30.11.2011) Missä sijaitsi Fellmanin kartanon sepänpaja. Äiti kertoi, että kartanolta rantaan meni koivukuja, jonka päässä se sijaitsi. Onko mitään tietoa Felmannin kartanon piharakennuksista. 1910 postikorteissa näkyy pitkäpiippuinen rakennus Ripasaaren vieressä. Voisiko se olla se? Vastaus Lahden kaupunginmuseon Rakennuskulttuuriyksikön tutkija Riitta Niskanen on tutkinut asiaa kollegoidensa kanssa mutta he eivät saaneet selville pajan sijaintia. Riitta Niskanen toteaa, että "Selvää on, että paja ei ole sijannut kartanon ja sen pihapiirin lähellä palovaaran takia." 16.2.2012 löytyy Etelä-Suomen Sanomista lahtelaisen Erkki Höltan muistelu (s. 4) "Kaatopaikka ei ollut legenda", jossa hän muistelee, että Lahden kartanon sepänpaja olisi sijainnut Kisapuiston olympiaportin luona. ____________________________________________________________________________ Kysymys (30.11.2011) Mikä rakennus alunperin on
ollut Riku-motorsin Vastaus Lahden kaupunginmuseon
Rakennuskulttuuriyksikön tutkija Riitta Niskanen kertoi, että
"Keskusosuusliike Hankkija avasi sivuliikkeen Lahteen 1921. Se rakennutti
vuonna 1928 rautatien varteen varastorakennuksen, joka suunniteltiin
liikkeen piirustuskonttorissa Helsingissä. Rakennus on toiminut myös Keskon
varastona. Rakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas. ____________________________________________________________________________ Kysymys (30.11.2011) Humpulanvillassa oli
harmaiden talojen joukossa yksi maalattu talo Vastaus Kirjasta
Tupala: Lahden rakentaminen jatkui, s. 234-235: ____________________________________________________________________________ Kysymys (27.11.2011) Kukahan omistaa tällä hetkellä Ahtialan maamieskoulun ja sen viereisen rakennuksen. (metsän viereisen yksikerroksisen puisen mökin) Vastaus Ahtialan maamieskoulun
entisessä rakennuksessa, Kukonaronkatu 19, toimii nyt Leikkituvan päiväkoti.
____________________________________________________________________________ Kysymys (10.11.2011) Koska Lahden pieneläinten hautausmaa on otettu käyttöön? Vastaus Lahden pieneläinten
hautausmaata ei varsinaisesti kaupungin taholta ole perustettu. Ihmiset ovat
omatoimisesti haudanneet sinne lemmikkejä jo ainakin 1950-luvulla. Vuoden
1984 asemakaavaan alue on kaavoitettu Ressunpuiston nimellä ja
hautaustoiminta on tällä lailla jatkunut kaupungin vihertoimen alaisuudessa.
____________________________________________________________________________ Kysymys (10.11.2011) Kuka perusti Valubetoni Oy:n? Vastaus Rakennusliike Valubetoni Oy
perustettiin vuonna 1950. Perustajia olivat rakennusmestarit Martti K.
Pyymäki, Toivo Pyymäki, Erkki Haara ja Eino Haara. ____________________________________________________________________________ Kysymys (13.7.2011) Kuka perusti Jovi oy:n? Vastaus Lahteen perustettiin 1938
yhtiö nimeltä Putkiteos Oy, jonka päätuotteena olivat putkisängyt. Yhtiön
perustivat Vilho ja Kalevi Rekola sekä Arvo Kokka. Kalevi Rekolan kaaduttua
sodassa, hänen osakkeensa siirtyivät Väinö Pätiälän omistukseen. Lähde ja lisätietoja: Lahden historia 3 : Lahden talouselämän historia, s.379-382. ____________________________________________________________________________ Kysymys (27.5.2011) Mistä mahtaa saada
Mattilanmäen karttaa jossa lukee Mattilanmäki 1950-1960 luvuilla. Vastaus
Etsimäsi kartta löytyy
teoksesta Mattilanmäki -Aika matka 1901-2003. Kirjan ovat toimittaneet
Heino, Mäkinen ja Koskinen. Kartta on ko. kirjassa heti toisella aukeamalla.
____________________________________________________________________________ Kysymys (3.3.2011) Hei, tiedustelen keneltä
Oululaisen perustaja Kalle Helenius osti ensimmäisen kiinteistönsä
1920-luvun alussa ja missä sen osoite oli? Vastaus
Keneltä Oululaisen perustaja
Kalle Helenius osti ensimmäisen kiinteistönsä 1920-luvun alussa ja missä sen
osoite oli?
Lähteet:
Rautatienkatu 10:een 1902-1903 rakennettu As. Oy Rauhala siirtyi
talonomistaja Fredrik Taurenille 9.11.1907. Talo vaihtoi omistajaa jälleen
vuonna 1909 siirtyen Juho Mikkolan omistukseen. Vuonna 1914 omistajaksi
vaihtui maanviljelijä Karl Kakola. ____________________________________________________________________________ Kysymys (20.1.2011) Olisin kiinnostunut tietämään, ketkä runoilijat ovat ilmoittaneet Sirkka Seljan esikuvakseen? Vastaus
Huomasimme, että olit kysynyt
samaa asiaa Vantaan kaupunginkirjastosta. Emme pysty lisäämään heidän
vastaukseensa muuta. Voit tietysti itse selailla lisää erilaisia
kirjailijoista/runoilijoista kertovia kirjoja. ____________________________________________________________________________ Kysymys (3.1.2011) Launeenkadulla sijaitsi
vielä 70-luvun alussa suuri kaksikerroksinen puutalo, jossa oli kolme
erillistä asuinrappua joissa oli useampi asunto. Sijainti kutakuinkin
nykyisen Nesteen huoltoaseman kohdalla. Omistaja lienee Huumonen, ja taloa
kutsuttiin nimellä lutikkalinna. Olisiko talosta valokuvaa jossakin ja
mahdollisesti muutakin tietoa? Vastaus Löysimme ilmeisesti jotain tietoa kysymästäsi rakennuksesta. Hollolan Lahti -lehden vuoden 2006 numerossa 2 on kuva ja lyhyt juttu rakennuksesta, joka sijaitsi Launeenkatu 64:ssä. Sen rakensi Karl Viktor Wilkman vuonna 1928. Rakennus myytiin vuonna 1960 Väinö Huumoselle, siirtyi myöhemmin kaupungin omistukseen ja purettiin 70-luvulla. Tämän Hollolan Lahti -lehden voi tulla lukemaan kirjastoon tai lainata lehden vuosikerran (vuoden 2006 vuosikerrassa on vain kaksi lehteä). ____________________________________________________________________________ Kysymys (3.1.2011) Milloin Markku Laitinen on ollut läänintaiteilijana? Vastaus Antikvaarista kirjakauppa Aleksis K:ta pitävä Markku Laitinen on toiminut Keski-Suomen kirjallisuuden ohjaavana läänintaiteilijan vuosina 1991-1995 eli hänen toimikautensa kesti viisi vuotta.
Markku Laitinen pani
toimikautenaan alulle Vanhan Kirjan Ystävät r.y.:n, joka järjestää tänä
vuonna jo kahdennenkymmenennen kerran ____________________________________________________________________________ Kysymys (27.11.2010) Nastolassa, Rauhaniemessä on vanhoja sammaloituneita kivijalkoja noin neliön muotoisesti aseteltuna. Osaatko yhtään sanoa, että mikä siinä on ollut aikoinaan, talo vai mikä? Vastaus Nastolan kirjasto löysi asiasta tietävän asiantuntijan, arkkitehti Matti Oijalan joka vastasi kysymykseen seuraavasti: "Rauhaniemi (Iso-Kukkasen eteläpää), Nastola, kivijalat: Rauhaniemessä on sijainnut aiemmin kaksi huvilaa pappilan eli nykyisin seurakunnan maalla. 1800-luvun puolivälissä täällä sijaitsi pappilan Puukkola - niminen torppa. Pappila alkoi vuokrata sitä tai muunsi sen huvilaksi 1870-luvun lopussa ja samalla paikkaa alettiin kutsua uudella nimellä Rauhaniemi. Ensimmäinen huvila purettiin ja tilalle rakennettiin toinen, melko kuuluisa kaksikerroksinen pitsihuvila, apteekkari C.H. Hedbergin toimesta autonomian ajan lopulla. Tämä rakennus purettiin 1950-luvulla, jolloin paikka jäi asumattomaksi. Huvila oli koko ajan vuokramaalla, vaikkakin Hedberg yritti lunastaa 1920-luvun alussa sen tonttia omakseen. Aikaisemmin Pappilan pellot ulottuivat lähes Iso-Kukkasen rantaan, mutta metsitettiin 1970-luvulla, joten paikka on nykyisin varsin toisenlainen kuin huvila-aikana. Rauhaniemi on tärkeä Nastolan kk:n huvilavaiheen edustaja. Tiedot huvilasta selviävät tuoreesta "Huvilaelämää Päijät-Hämeessä" - kirjasta, julkaisija Päijät-Hämeen tutkimusseura ry. Toimituskunta arkkitehti Matti Oijala, FT Riitta Niskanen, FM Ossi Nummela ja FT Birgitta Stjernvall-Järvi. Kirjassa on valokuvat molemmista Rauhaniemen huviloista. Kirja 72 s., ilmestyi 27.11.2010, issn 0359-7415, isbn 978-951-96338-2-4. Hinta 20 euroa." ____________________________________________________________________________ Kysymys (24.11.2010) Kysymykseni koskee
lahtelaista koulutusta ja oppilaitoksia. Vastaus
Kyselit kolmea asiaa, jotka liittyvät Lahden kouluihin ja niiden
oppilaisiin. Kysymys (23.11.2010) Lahdessa Starckjohannilla oli myymälä (nykyään siinä on Sampo pankki) ja siellä jouluikkuna aina joulun aikaan minä vuosina? Vastaus Starckjohannin myymälä Aleksanterinkadulla avattiin vuonna 1950. Rakennus myytiin Postipankille vuonna 1977, ja seuraavana vuonna myymälä siirtyi pois keskustan tiloista. Myymälässä oli jouluikkuna joka joulu vuodesta 1950 vuoteen 1977. Viimeisien vuosien jouluikkunoissa ei tosin ollut leluja, koska leluosasto lopetettiin. Viimeisinä vuosina jouluikkunassa oli kuitenkin mm. suurikokoinen sähköisesti toiminut seppä-hahmo. ____________________________________________________________________________ Kysymys (22.11.2010) Milloin oli Lahdessa Saimaankatu 58 tuhoisa tulipalo? Vastaus Saimaankatu 58:n tulipalo syttyi 26.12.1996 vähän ennen yhtä yöllä. Lyhyt selostus tulipalosta löytyy esimerkiksi sisäasiainministeriön internet-sivuilta osoitteesta http://www.intermin.fi/intermin/bulletin.nsf/PFBD/B076B550666E2102C2256B13004CD049?opendocument
Tulipalosta kerrotaan tietenkin myös seuraavien päivien Etelä-Suomen
Sanomissa, joita voi lukea Lahden kaupunginkirjastossa. Kysymys (20.11.2010) Haluaisin tietää tulipalosta,joka oli joskus 1970-luvun alussa ja tapahtui Lahdessa entisellä Savonvaltatiellä ja nykyisellä Lahdenkadulla 46 Lahdessa?Nykyisen Ravintola Erikan paikalla oli puutalo, missä nuoret polttivat tinneriä ja siellä syttyi tulipalo sen johdosta.Netistä ei ole oikein löytynyt tietoa asiaan... Vastaus
____________________________________________________________________________ Kysymys (28.10.2010) Semmoinen kysymys koskien Mukkulan ostarin vanhan Sparin ajoilta, että koska siellä riehui se tuhoisa tulipalo? Muistaakseni joskus 90-luvun puolivälissä paloi koko rakennus. Onko siitä mitään kirjallisuutta, lehtileikkeitä yms.? Vastaus
Mukkulan ostoskeskus paloi 18. kesäkuuta 1992. Etelä-Suomen Sanomissa
(19.6.1992) kerrotaan muun muassa, että "Ilkivaltaisesti sytytettyjen
lasikuituisten roskasäiliöiden tulesta alkanut suurpalo tuhosi ison osan
mukkulalaisten palveluista torstaiyönä."
ti 23.6.1992
to 25.6.1992
pe 26.6.1992 Edellä mainitut lehdet sisältyvät Etelä-Suomen Sanomien sidottuun vuosikertaan (osa III) vuodelta 1992. Etelä-Suomen Sanomia voi käydä itse selailemassa Lahden kaupunginkirjaston lukusalissa. Myös Mukkula-seura 30 -kirjassa (s. 16-17) Spar-market Haavin kauppias Reijo Haavisto muistelee Mukkulan ostoskeskuksen tulipaloa.
Epävirallisen muistitiedon mukaan tekijöitä ei saatu kiinni. Kysymys (19.10.2010) Mistä mahtaa juontaa alkujaan Mukkulassa sijaitsevan Tanssimäen nimi? Vastaus Marjukka Laapotin kirjassa
Lahden paikannimistö (1994, s. 205) kerrotaan nimen juontavan juurensa
siitä, että kyseisellä mäellä on ollut aikoinaan tanssilava. Kysymys (10.10.2010) Koska lopullisesti
purettiin sahan rata? pikkuveskun ja repolan alueelta. ja Alexin yli menevä
osuus? Vastaus Lahden kaupunginmuseon
Rakennuskulttuuriyksikön tutkija Riitta Niskanen vastaa: Kysymys (1.10.2010) Milloin Lahden männistönrinteen soranotto alkoi ja päättyi? Kuka otti alueelta soraa ja kuinka paljon? Missä käytössä alue ennen soranottoa oli ja löytyykö siltä ajalta jostakin valokuvia? Vastaus Näyttäisi siltä, että kirjoista ei löydy tietoa, jossa käsiteltäisiin juuri Männistönrinteen soranottoa. Kärpäsen alueen kehityksestä ja kaavoituksesta kerrotaan kyllä yleisesti jotakin esimerkiksi kirjassa Lahden historia 2, jossa käsitellään Lahden arkkitehtuuria ja rakentamista. Etelä-Suomen Sanomissa on puolestaan ollut muutamia juttuja Männistönrinteen rakentamisesta 90-luvulla (13.11.1990, s. 11; 29.4.1995, s. 3; 6.12.1995, s. 3). Näissä artikkeleissa ei kuitenkaan puhuta alueen historiasta tai soranotosta. Kirjoista on etsitty myös kuvia Männistönrinteestä ennen soranottoa, mutta niitä ei löytynyt. Kaikkia Lahden historiaa käsitteleviä kirjoja ei tosin voi käydä läpi tarkasti. Seuraavissa kahdessa
julkaisussa kerrotaan Päijät-Hämeen ja Lahden soranotosta: Päijät-Hämeen
sora- ja hiekkavarat ja niiden käyttö. Päijät-Hämeen Seutusuunnitteluliitto
11/1967 ja Päijät-Hämeen sorankäyttösuunnitelma. Päijät-Hämeen
Seutukaavaliitto 4/1974. Nämä kirjat ovat Lahden kirjaston
maakuntakokoelmassa, eikä niitä lainata. Lisäksi on olemassa jonkinlainen
Lahden kaupungin moniste vuodelta 1975: Lahden sora-alueiden käyttösuositus:
luonnos. Tätä luonnosta ei ole Lahden kirjastossa. Etelä-Suomen Sanomissa on
ollut 20.7.1969 artikkeli, jossa käsitellään Lahden soranottoa ja sen
keskittämistä vain muutamaan paikkaan. Jutussa ei suoraan mainita
Männistönrinnettä. Kysymys (7.9.2010) Olisin kiinnostunut Vesijärvenkatu 25 sijaitsevan rakennuksen historiasta. Nykyään rakennuksessa toimii ravintola Wanha Walimo. Rakennuksessa on ilmeisesti aiemmin ollut Rauten sekä tehdas- että toimistotilaa. Milloin rakennus on rakennettu? Kuinka kauan Raute toimi ko. rakennuksessa ja missä muussa käytössä rakennus on ollut ennen Wanhan Walimon avajaisia 2008? Vastaus
Niin sanotun Rauten tontin historiasta löytyy tietoa ainakin kolmesta
kirjasta. Nämä ovat Riitta Niskasen kirja
Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista (s.
44-45), Unto Tupalan teos
Lahden rakentaminen jatkui (s. 442-458 - sisältää lähinnä ulkoa otettuja
kuvia Rauten eri rakennuksista) ja kolmantena kirja nimeltä
Lahden historia 3: Lahden talouselämän historia. Lisäksi parissa
lehtiartikkelissa kerrotaan tontin historiasta. Tetoa Rauten tehtaan varhaishistoriasta osoitteessa http://www.kukamitalahti.fi/main.php?id=97
Kysymys (30.8.2010) Minkä nimisiä nakkarinpitäjiä on ollut 70-80-luvuilla? Vastaus
Elinkeinoilmoitukset 1952-1975 (Piirteitä Lahden historiaan 10) sisältää
luettelon maistraattiin jätetyistä elinkeinoilmoituksista. Luettelo listaa
toiminimen, toimialan, elinkeinoilmoituksen jättöpäivän ja yrityksen
lakkautuspäivän. Luettelosta löytyy myös kioskeja, nakkikioskeja ja
makkarakioskeja. Mm. T:mi Makkarakioski Vieno Mikkola ja nakkikioski t:mi
Aune Loisa. Kysymys (16.8.2010) Mukkulan leikkipuistossa (Pilkotunmäenkadun ja Tanssimäenkadun tienoilla) oli 70-luvulla raitiovaunu. Saisinko siitä lisätietoa? Vastaus Raitiovaunu oli Turun
kaupungin lahja Lahden lapsille. Vaunu saapui lauantaina 16.12.1972
Tanssimäen leikkipuistoon ja jo maanantaiaamuna se oli rikottu: ikkunat
rikki ja irtaimisto varastettu. Sen jälkeen sitä korjattiin ja ovet
lukittiin yöksi ja vaunua sai käyttää vain leikkipuiston aukioloaikoina. ____________________________________________________________________________ Kysymys (13.6.2010) Missä oli Lahden ensimmäiset liukuportaat? Vastaus Lahden ensimmäiset liukuportaat rakennettiin vuonna 1958 SOK:n tavarataloon, joka yleisesti tunnettiin nimellä Valtakulma. Liukuportaat asennettiin rautaosaston ja kangasosaston välille tavaratalon vanhaan osaan. Portaiden valmistaja oli itäsaksalainen VEB Berliner Aufzugbau. Näistä Valtakulman liukuportaista löytyy vielä vähän enemmän tietoa Hollolan-Lahti -lehden numerosta 1-2 vuodelta 2008. ____________________________________________________________________________ Kysymys (30.5.2010) Orimattila on vanha
kaupunki ja täynnä vanhoja rakennuksia. Vastaus Orimattilan Palojoen sillan vieressä sijaitseva rakennus on Kahvila Korva. Se tunnetaan myös ns. Kuhan Martan kioskina. Nimi johtuu ajoista, jolloin Koivistolta evakkona muuttanut Martta Kuha piti siinä kioskia 1940-luvulta 1960 -luvulle. Kirjassa Orimattila 1986 on valokuva kioskista ja sen pitäjästä Martta Kuhasta. Mökki on vanha, siitä löytyy kirjoista kuvia ainakin 1930 -luvulta. Kirjassa Niin kulkevi aika -kirjassa (2002) sivulla 275 on kuva rakennuksesta vuoden 1937 asussa. Silloin se oli vielä punainen. Kirjoista ei selviä kuitenkaan mökin rakennusajankohta tai alkuperäinen käyttötarkoitus. Nykyisin rakennuksesta vastaa ja sitä vuokraa eri tilaisuuksiin paikallinen Kokoomus. Mökki toimi presidentinvaaleissa 2006 Sauli Niinistön vaalikahvilana. Orimattilan keskustassa on sijainnut Orimattilan mylly oy. Mylly perustettiin vuonna 1932. Kirjallisuudesta ei selviä rakennuksen tarkka sijainti, mutta se näyttäisi kuvien perusteella sijainneen lähellä linja-autoasemaa. Myllystä on Tiina Karjalaisen artikkeli ja kuvia kirjassa Juhlakirja: Orimattila -seura 40 vuotta. Valitettavasti artikkeli ei kerro myllyn sijaintia. Nykyinen linja-autoasema otettiin käyttöön vuonna 1987.
____________________________________________________________________________ Kysymys (6.5.2010) Mistä mahtaisi löytyä tietoa Lahden kaupungin alueen tonttien ja rakennusten kehityksestä ja historiasta? Erityisesti kaipaan tietoa Niemenkatu 73:n (Lahden tiede- ja yrityspuiston omistuksessa nykyään) rakennuksista: pääosa melko uusia, mutta käsittääkseni osa on myös vanhempaa (tehdas)kiinteistöä? Vastaus Yleisesitys Lahden
kaupunkikehityksestä on teoksessa ____________________________________________________________________________ Kysymys Pitkään on minua askarruttanut tuo Paavolan kentän luistelukoppi ja sen tarkoitus. Olen lukenut että se on ollut asunto, mutta huhu kertoo että se ei olisi alunperin ollutkaan tuolla paikalla vaan se oisi siirretty tuohon pitääkö tämä paikkansa? Vastaus Olette aivan oikeassa,
luistelukoppi on tosiaan toiminut asuntona. ____________________________________________________________________________ Kysymys Paavolan historiaa Vastaus Suomen ensimmäinen
lastenseimi ei ole ollut Lahdessa. Internetin sivuilta selviää, että esim.
Helsingissä Ebeneserkoti perusti 1888 Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisen
kansanlastentarhan Helsingin Fröbel-laitoksen ja 1908 lähtien
Ebeneser-talossa toimi mm. lastenseimi. Tampereella oli perustettu
lastenseimi jo 1898. ____________________________________________________________________________ Kysymys Maamieskoulut Vastaus Sitaatti kirjasta:
Pihlaja:
Lahti-käsikirja: "1909 aloitti Okeroisten Yli-Sippalassa Lahden Seudun
Maamieskoulu. Koulu osti Ahtialasta 1923 Tinnilän tilan. Sinne valmistui
1925 uusi koulurakennus. Vuonna 1963 maamieskoulu sai rinnalleen
maatalousteknisen koulun ja siitä tuli Lahden maatalousoppilaitos, vuodesta
1975 Päijät-Hämeen maatalousoppilaitos. Toiminta päättyi 1983." ____________________________________________________________________________ Kysymys Olen kuullut että Lahdessa olisi sortunut rakenteilla ollut kerrostalo 1968. Missä tämä kyseinen talo on sijainnut? Vastaus Rakenteilla ollut
kerrostalo sortui 12.4.1963 osoitteessa
Juustilankatu 9. Sortuminen johtui siitä, että "betoni oli päässyt
valuvaiheessa jäätymään" (Etelä-Suomen Sanomat 9.4.1993, s. 6). ____________________________________________________________________________ Kysymys Alatorille pystytettiin kaiketi 50-luvun alussa mielestäni Lahden kaunein veistos suihkukaivo Marmoripoika, joka sitten joskus 1970-luvulla tuhottiin korjauskelvottomaksi. Muistelen, että veistoksen tekijä oli Matti Haupt, mutta oliko asia todella näin. Vastaus Löysimme lehtileikkeen,
jossa on päiväyksenä 3.8.1978. Etelä-Suomen Sanomissa on silloin ollut juttu
Marmoripoika-suihkukaivon joutumisesta ilkivallan kohteeksi. ____________________________________________________________________________ Kysymys Olen kiinnostunut lahtelaisesta 1950-luvun nuorisokulttuurista. Tuolloinhan puhuttiin lättähatuista, pärinäpojista ja surinasussuista. Löytyisiköhän teoksia joissa olisi mainintoja tuon ajan lahtelaisesta nuorisokulttuurista? Olen lukenut kaksi teosta, Tösseröt-Tipalan Tyyliin ja Lahtelaisia- Totta Kai, jotka kuvaavat -50 luvun nuorten elämänmenoa Lahdessa. Vastaus Teoksessa
Happy days are here again : Amerikan ilmiöitä ja ajankuvaa Lahdessa
1945-1965 on lyhyt luku nuorisokulttuurista. ____________________________________________________________________________ Kysymys Pekka Laaksosen toimittamassa kirjassa "Meillä Lahdessa" Marja-Liisa Linttinen muistelee Kutomon ja Neulomon paloa. Itsekin muistan katselleeni paloa Kauppakatu (nyk. Karjalankatu) neljän parvekkeelta. Löytyisikö mistään tietoa, minä vuonna palo tapahtui? Itse uskoisin sen olleen 1949. Vastaus Kirjassa Lahden historia 3 sivulla 397 kerrotaan, että tulipalo tuhosi tehtaan rakennukset ja koneet vuonna 1946. Uusi tehdas valmistui 1948. ____________________________________________________________________________ Kysymys Lahtea pidetään ehkä vieläkin Suomen amerikkalaisimpana kaupunkina. Mistähän moinen käsitys? Mistä teoksista voisi tutkia Lahden amerikkalaisuutta ja yleensä amerikkalaisuutta Suomessa? Minua kiinnostaa erityisesti sotien jälkeinen aika ja 1950-luku. Olen lukenut teoksen Happy days are here again. Löytyisikö muita? Vastaus Lahden mainetta Suomen
amerikkalaisimpana kaupunkina on tutkittu ehkä laajimmin mainitsemassasi
Lahden kaupunginmuseon julkaisussa
Happy days are here again, missä tarkastellaan vuosia 1945-1965. ____________________________________________________________________________ Kysymys Vastaus Kyseessä on Porvoonjoen
varren Ristolan kivikautisen asuinpaikan lähellä oleva mahdollinen
kvartsilouhos. Louhos on noin puolentoista metrin syvyinen kuoppa kalliossa,
maantien ja pyörätien välissä. Kohde on suojattu aidalla. Tienleikkauksessa
on osa toisesta samanlaisesta kuopasta. Paikan kallioperässä on kvartsia, ja
läheiseltä asuinpaikalta on löydetty kvartsi-iskoksia. Täysin varmaa tietoa
kuoppien tarkoituksesta ei kuitenkaan ole. Louhoksen ajoitus perustuu
viereisten asuinpaikkojen ikään. Jäänteet ovat noin ajalta noin 8600 - 8200
eKr. ____________________________________________________________________________ Kysymys Vastaus Hei! Lisätietoja ja lähteitä: Lehikoinen, Leena-Liisa: Kansallispukuja Suomesta / Mervi Kurula ja Leena-Liisa Lehikoinen. - [Uud. p.]. - Helsingissä : Ajatus : Gummerus, 2004 Kansallispukukuvasto / [julk.] Helmi Vuorelma oy. - Lahti : Helmi Vuorelma, 1987 Kaukonen, Toini-Inkeri: Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut / Toini-Inkeri Kaukonen. - Porvoo ; Hki ; Juva : WSOY, 1985 (Porvoo). Suomen käsityön museon ja
Kansallispukukeskuksen tietokanta:
http://www.kansallispuvut.fi/. Kysymys Vastaus Joutjärvi oy oli
putkihuonekaluja valmistava yritys, joka perustettiin alunperin Putkiteos oy
-nimisenä vuonna 1938. Vuonna 1941 yhtiön nimi muutettiin Joutjärvi oy:ksi
ja vuonna 1973 edelleen Jovi oy:ksi. Vuonna 1978 Jovi oy siirtyi tekemänsä
konkurssin seurauksena helsinkiläisen Merivaara Instrumentarium oy:n
tehtaaksi, joka jatkoi Lahdessa edelleen toimintaa. Merivaara puolestaan
irtaantui Instrumentariumista vuonna 2002. Merivaaralla on edelleen Lahdessa
tuotanto- ja toimitilat, ja yritys valmistaa sairaanhoidon ja
terveydenhuollon kalusteita. ____________________________________________________________________________ Kysymys Vastaus Rautatienkadun ja
Hämeenkadun kulmaan valmistui syyskuussa 1940 liiketalo, jota sanottiin
LOK:n tavarataloksi. Sen ensimmäiseen kerrokseen Hämeenkadun puolella ja
osittain kahteen alimpaan kerrokseen Rautatienkadun varrella sijoitettiin
myymälähuoneistoja ja seuraavaan kerrokseen ravintolahuoneisto. Ravintola
sai nimen Jukola. Tiloissa on 1940-70-luvuilla toiminut hotelli ja ravintola
Jukola ja 1960-1980-luvuilla Ravintola Osula. ____________________________________________________________________________ Kysymys Kuka on suunnitellut ja koska on rakennettu Vääksyn vanhassa keskustassa oleva iso tummanruskea kivitalo? (en tarkoita sitä vanhaa "tötterötaloa" jossa vanhojen tavaroiden kauppa) Nykyisin tässä kivitalossa on mm. pizzeria, toimitiloja ja asuinhuoneistoja. Onko talo suojeltu tms. kiinnostavaa. Vastaus Iso, komea kolmikerroksinen
kivitalo vanhan Vääksyn keskustassa on Säästöpankin talo, se kantaa edelleen
tuota nimeä, vaikka meillä ei ole enää Säästöpankkia. Talon on suunnitellut
tunnettu funtionalismin edustaja arkkitehtiprofessori Yrjö Lorenzo Lindegren
(1900-1952). Lindegrenin huomattavin työ lienee Helsingin Olympiastadion,
jonka suunnitelukilpailun hän voitti Toivo Jäntin kanssa v. 1933.
Olympiastadionista sanotaan, että se on maamme funtionalismin sankariaikojen
merkittävimpiä muistomerkkejä. Lindegren on lisäksi suunnitellut Porin,
Riihimäen, Tampereen ja Varkauden urheilukeskukset sekä Käärmetalon
Helsingin Käpylään. ____________________________________________________________________________ Kysymys Koska on purettu Lahden keskustassa oleva rata/silta joka meni siinä Aleksanterinkadun ja Vesijärvenkadun yllä? Vastaus Aleksanterinkadun ylittänyt rautatiesilta purettiin v. 1974. (Lähde: Lahden historia 3, s.298.) ____________________________________________________________________________ Kysymys Haluaisin tietää, kenen Aleksanterin mukaan (Aleksanteri I, II vai III) Lahden Aleksanterinkatu on saanut nimensä. Samoin minua kiinnostaa, kuka on Lahden Mariankadun Maria. Onko kyse Aleksanteri I:n tai II:n puolisosta vai Aleksanteri I:n äidistä, kuten Helsingin Mariankadun tapauksessa? Vastaus (korjattu
4.5.09) ____________________________________________________________________________ Kysymys Mistähän olisi mahdollista saada käsiinsä Lahden matkailijaoppaita 1950-luvulta. Vastaus Lahden kirjastosta löytyy ainakin kaksi selvästi matkailijoille suunnattua opasta 1950-luvulta, vuonna 1951 painetut Lahti ja Lahti kutsuu. Ensiksi mainitun on julkaissut Lahden Seudun Matkailijayhdistys ja toisen Kirjamies. Molemmat ovat kotiseutukokoelman aineistoa eli niitä ei voi saada kotilainaan, mutta vihkosiin voi käydä tutustumassa paikan päällä tai pyytää ne tarvittaessa kaukolainaksi (lukusalilainoja). Lisäksi Lahdesta on olemassa 1950-luvulla tehty Lahti-niminen kuvateos, tekijä Eino Mäkinen. ____________________________________________________________________________ Kysymys Olisin tiedustellut Merrasjärvellä olevista luolista. Meillä oli tapana 70-luvulla leikkiä niissä ja nyt myöhemmin kun kävimme niitä etsimässä emme löytäneet niitä enää. Onko tietoa (koordinaatteja) mistä ne löytyy? Eihän niitä ole räjäytetty kasaan? Ja mikä on niiden historia? Vastaus Olemme kyselleet Lahden ympäristökeskuksesta ja Lahden seudun ympäristöpalveluista, onko Merrasjärvellä oleville luolille tapahtunut jotain ja missä ne sijaitsevat. Selkeää vastausta emme saaneet - ainakaan niillä tiedoilla, joita annoit. Merrasjärven tienoilla ei kuitenkaan ole tehty räjäytyksiä tai suuria muutostöitä 1970-luvun jälkeen. Luonnonsuojelun valvoja Asko Riihelä Lahden seudun ympäristöpalveluista tuntee Merrasjärven alueen, ja hän saattaisi osata antaa tarkempia tietoja. Jos haluat, voit ottaa yhteyttä häneen. ____________________________________________________________________________ Kysymys Vaikka nyt ollaankin vasta tammi-helmikuun vaihteessa, niin haluaisin tietää mihin Lahdessa voi viedä koiran uimaan kesällä? Mukkulan rannassa ainakin on koirat salliva alue... Onko muualla, mahdollisesti Merrasjärvellä? Vastaus Lahdessa on ainakin kolme koirien virallista uintipaikkaa: Teivaan satama, Niemen satama ja Ahtialan Herrasmanni. Näistä löytyy koirille omat alueensa. Merrasjärvi lienee tarkoitettu vain ihmisten käyttöön. ____________________________________________________________________________ Kysymys Missä Lahdessa tai lähiympäristössä voi ulkoilla koiran kanssa niin että sitä ei tarvitse pitää kytkettynä? Vastaus Koiria voi ulkoiluttaa ainakin koirapuistoissa. Lahden alueen koirapuistoista löytyy tietoa seuraavan sivun alareunasta: http://www.vanamohanke.net/tiedostot/File/Puistokohteita.pdf ____________________________________________________________________________ Kysymys Minähän vuonna Mukkulaan menevä rataosuus on rakennettu? Vastaus "Rata on valmistunut 1954 tai 1955. Käsittääkseni sen rakentamispäätöksellä oli jotain tekemistä 50-vuotiaan Lahden kaupungin kanssa. Rata päättyy Lahden Polttimon tehtaille aivan Niemenkadun tasoristeyksen jälkeen. Rataa on vuosien varrella käyttäneet monet teollisuusyritykset mm. Lahden lämpövoimala. Tällä hetkellä sitä käyttää ainakin radan loppupäässä sijaitseva Polttimo, Isku sekä Mukkulan ratapihan vieressä sijaitseva puufirma (nimeä en tähän hätään muista). Lisäksi radalla on nähty joskus museolättähattuja eli kiskobusseja." ____________________________________________________________________________ Kysymys Kuulin, että Jalkarannassa Sammalsuonkadun alapäässä oleva lähdevedenottopiste lopetetaan. Mistä saa Lahden alueella noutaa lähdevettä? Vastaus Vesiensuojelupäällikkö Ismo Malin (Lahden kaupungin Tekninen ja ympäristötoimiala) kertoo: "Sammalsuonkadun alapää tarkoittaa varmaankin Jalkarannan vedenottamoa, josta voi noutaa raakavettä. Vesi on käsittelemätöntä Lahti Veden vettä. En ole kuullut että palvelu lopetetaan. Ainakin Herrasmannin lähdekaivosta voi ottaa vettä. Paikka on ulkoilureitin varressa polun ja Alasenjärven rannan välissä. Lähteitähän Lahdessa on paljon, mutta koska ne ovat avoimina, niiden vedenlaatua ei voida taata, eivätkä ne ole vedenlaadun seurannassa mukana kuten em. paikat." Ohessa linkki Lahden
lähteisiin: Lahden
lähteet ____________________________________________________________________________ Kysymys Kuka oli Jepulis Benjami? Vastaus Jepulis Penjamista kertoo elävästi ja hauskasti Jorma Kujala teoksessa Jepulis Penjami ja onnenlehdet : taustaa Löylynlyömä ja esivalta - taustaa näytelmän päähenkilöistä. Lahti, 1995: "Jepulis Penjami oli Asikkalan Särkijärvellä vuonna 1884 syntynyt Daavid Ahola. Hänen äitinsä Henriikka Ahola oli naimaton, senpä vuoksi poikaa kutsuttiin "ryökkynän Taavetiksi". Daavid eli Taavi vietti nuoruusvuotensa Särkijärvellä, muutti sitten työmieheksi Hillilään vuonna 1903 ja sieltä Lahteen, jossa hänen ammatikseen mainittiin "hevosmies". Lahteen muutettuaan Taavi asusteli aluksi Mattilanmäellä ja myöhemmin, yksinäinen mies kun oli, kokolailla hatarissa ulkorakennuksissa Saksalassa. Lahdessa ollessaan häntä kutsuttin nimellä Jepulis Penjami. Hän oli merkittävä tekijä kaupungin hygienian ylläpitäjänä. Hänestä tuli näet yksityisyrittäjä, sontakuski, joka tyhjensi ravintoloiden ja talojen käymälät sekä likakaivot. Jätteet hän kuljetti Köllin talon pellolle Jalkarantaan. Näin Jepulis oli hyödyksi sekä kaupungille että Köllin talolle. Jepulis oli luonteeltaan äkkipikainen, kiivas ja arvaamaton. Hänen toimiaan ei voitu ennakoida. Periaatetta, että asiakas saattaa edes joskus olla oikeassa hän ei alkuunkaan tunnustanut. Jepuliksen määrättyä kuljetuksen hinnan, se oli viisainta maksaa mukisematta ja välittömästi. Muutoin kärryn perälauta avautui salamannopeasti ja litkuinen, tuoksuva lasti hulahti pihalle, joskus jopa portaillekin. Toimitusjohtaja körötteli hevosineen tiehensä herjoja huudellen. Jepulis oli originelli, josta liikkui monia tarinoita. Hän pyrki näkymään kaupunkikuvassa ajamalla kuormineen näyttävästi kaupungin halki ja tietysti Aleksanterinkatua pitkin. Joskus hänen perässään juoksi suuri lapsilauma pilkkasanoja huudellen. Lahtelaiset nimesivät Jepuliksen väliin oopperalaulajaksi, välistä kansanlaulaja Daavidiksi. Kerrotaan, että Jepulis pääsi esiintymään dosentti Väisäsen toimittamaan Yleisradion suoraan lähetykseen 1930-luvulla. Hänen tuli esittää kansanlauluja. Ennakkosensuuri petti kuitenkin pahemman kerran. Esityksestä tuli katastrofi. Vaikka sävelmä olisi vielä käynyt laatuun, niin sanoitus ei sitten ollutkaan julkaisukelpoista. Suora lähetys jouduttiin välittömästi katkaisemaan ja jatkamaan äänilevymusiikilla. Laulajan maineen Jepulis oli saanut siitä, että hän aamuvarhain Kärpäsen mäkeä alas tullessaan lasketti hevosellaan täyttä laukkaa ja lauloi voimansa takaa kiljuen. Kärryt hyppelehtivät mukulakivillä ja pyörien raudat iskivät tulta. Laulujen sanat olivat Jepuliksen omaa persoonallista tuotantoa. Talojen kohdalle tullessaan hän rauhoitti menonsa. Mytäjäisten asukkaat voineet tarkistaa kellonsa Jepuliksen ylittäessä rautatiesillan; kello oli silloin tasan 5. Näin kertoo Arvo Laajarinne kirjassaan "Tallinpassi". Sananparressa sanotaan, että mies on työnsä näköinen. Jepulis todella oli sitä. Työssä ryvettyneitä vaatteitaan hän vaihtoi aniharvoin. Niinpä ihmiset olosuhteiden pakosta pyrkivät pitämään häneen tietyn hajuraon. Kerrotaan, että kun Jepulis ilmaantui asiakkaita täynnä olevaan "Lounas" -nimiseen kahvilaan, sali tyhjeni välittömästi. Samoin kävi "Vesijärven saunan" lauteilla. Asikkalan kirkonkirjoissa on hänen ammatikseen mainittu "hevosmies". Lisäys "löylynlyömä" seurasi hänen henkilötietojaan uskollisesti aina 10 vuoden väliajoin vaihtuneista kirkonkirjoista huolimatta. Eräs iäkäs lahtelaismies totesi ykskantaan: "Vai niin, tais olla viisaampi kuin moni muu". Tämä mielipide ei ollut vallan harvinainen kansan keskuudessa. Oli niin taikka näin, joka tapauksessa Jepulis Penjami olis tavallisesta lahtelaisesta jyrkästi poikkeava yksilö, jolla oli oma elämänfilosofiansa. Eipä ihme, että äiti Henriikka oli kertoillut asikkalalaisille, että "min poikain on Lahles iso herra". Jepulis Penjami vietti elämänsä viimeiset vuodet Asikkalassa ja kuoli vuonna 1951." Teoksessa Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1998, Heini Moision artikkelissa Jepulis Penjami, (s. 62 - 69) Tapio Tommola kertoo, että Taavi Ahola sai lisänimensä omasta sutkautuksestaan: "Kun Taavetti palasi Helsingistä takaisin Särkijärvelle hän halusi osoittaa osaavansa slangia ja tervehti: "Jepulis Penjami, olethan lihonut, viisastunut ja pulskistunut" saman mäen kupeessa asuvaa mökkiläistä, Benjamia . Samoin Ylä-Talon Kallelle: "Jepulis Kaussi, olethan lihonut, viisastunut ja pulskistunut". Taavetti oli kaupunkilaistunut." Jepulis Penjamista löytyy lisää tietoa seuraavissa teoksissa: Meillä Lahdessa : muistoja omasta elämästä. Toimittanut Pekka Laaksonen. Helsinki : Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1997: s. 241 - 245. Laajarinne, Arvo: Tallinpassi; julk. Lahden museolautakunta, Lahti-seura. Lahti 1984. s. 175 - 178. ____________________________________________________________________________ Kysymys Vastaus Kysymys Sama kysyjä halusi vielä tietää, onko Joutjärvellä, Vipusenkadun lähellä, ollut joskus kalkkitehdas? Olen kuullut huhua, että satanistit pitivät sitä kokoontumispaikkanaan aikoinaan. Riitta Niskanen vastaa: "Ainoa,
minkä löysin edes hieman Vipusenkadun suunnalta, on A. Valldenin Valimo,
joka on perustettu 1949 ja merkitty kaupparekisteriin seuraavana vuonna.
Valimo sijaitsi osoitteessa Metsäpellontie 17. Muut sementtivalimot ja
-tehtaat ovat sijainneet pääasiassa Sopenkorvessa. Kysymys Radiomäellä sijaitseva Vanha hautausmaa on vihitty käyttöön vuonna 1894, missä on tätä ennen sijainnut hautausmaa Lahdessa? Vastaus Käsitykseni on, että nykyisen Lahden kaupungin alueella ei ole aikaisemmin ollut yleistä hautausmaata, vaan käytössä on ollut Hollolan kirkon vieressä sijaitseva hautausmaa - Lahden kylähän oli osa Hollolaa. Radanrakentajien hautausmaa perustettiin tosin 1868 Järvenpään kylään muualta tulleita työmiehiä varten, koska nälkävuosina kuoli niin paljon ihmisiä lähinnä tauteihin, että oman seurakunnan kuolleita oli vaikea saada haudatuiksi Hollolan kirkon hautausmaalle. Kysymys Montako saarta on Vesijärvessä? Vastaus Saaria on n. 50. Paljonko on Liipolan kuntopolun tarkka pituus? Vastaus Lahden ulkoilureittien kartta ja pituudet löytyvät Lahden kaupungin kotisivuilta, kohdasta liikuntatoimi, ks. linkki alla. http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/7A42BB0CAD697193C22570A00047B999 ____________________________________________________________________________ Onko Töyrykadun ja Mustankalliontien väliin jäävällä korkealla harjulla ollut joskus soranottopaikka? Onko paikalla nimeä? Joku kertoi harjun (rinteen) alla sijainneen joskus Puu-Paavolan aikaan alkoholistien asuntolan, jos pitää paikkansa, niin milloinkohan asuntola on ollut tällä paikalla? Arkkitehti Jouko Mattila Lahden kaupungin teknisestä virastosta kertoo: "Muuttaessani Lahteen 30 v. sitten sorakuopan pohjoisrinne oli selvästi näkyvillä. Asuin keskustassa ja esikoistamme odottaessa olin kiinnostunut ostamaan myynnissä olevaa Mustankalliontie viitosta. Niinpä tutustuin tietenkin ympäristöön, vaikkei näistä rinnetaloyritelmistä (muuttuivat tavallisiksi kerrostaloiksi) ollut silloin vielä mitään kaavailuja. Kaavamuutoksethan kun aina muuttavat olemassa olevaa ikuisuutta. Montun pohjalla oli alkoholistien asuntola, parakkirakennus. Sen osti lestadiolaisseurakunta työmaaparakikseen, kun alkoivat rakentaa Launeelle katedraaliaan. Arvioini on 1990-luvun alku. Lahden rakennusvalvonnan arkisto on viitseliäiden kansalaisten käytettävissä. Rakennuslupa-asiakirjat ovat julkisia. Olen myös Lahden nimistötoimikunnan jäsen, ja tiedän näiden kaupunginosien osa-aluiden nimistön ja rajojen melkoisen horjuvuuden. Lahden kaupungin paikannimistö/ Marjukka Laapotti/ Lahti 1994 kertoo seudusta seuraavaa: 'Paavola. saanut nimensä kylän kantatalon mukaan. Mattilanmäki, asutus alkanut Sammonkadun kohdalta ylhäällä mäellä, talon viimeinen isäntä hevoshuijari Mattila. ( ei muutoin mitään sukua minulle).. Mustankallionmäki kallionsa tumman värin mukaan. Möysän puolella Pekanmäki saanut nimensä mäellä sattuneesta taposta. 1750 kartassa Pekamäki, toinen tarina hirttopaikasta, viimeinen rangaistu Pekka, 1750 kartassa Galgbacka. Pyhätön. 1910 luvun yötä päivää rakentamisen kolkkeesta. Entinen Metelinmäki (viittaa hiisi-kulttiin) muuttui näin ymmärrettävämmäksi Pyhättömäksi. Voi kuitenkin myös viitata rajariitoihin ja sotaisiin kahakoihin.' Supankatu Paavola/Möysä. Supanmäki on mäki, jossa on suppa eli kuoppa (jääkauden jälkiä). Paikalla oli kaupungin hiekkakuoppa, siinä oli myös ennen hyppyrimäki, jota sanottiin Supanmäeksi. Töyrykatu. Kadun päässä sijaitsevan töyryn mukaan, vuodelta 1923. Loukkaanotsanpelto sijaitsi Kannaksen koulun kohdalla, takana jyrkänne Loukkaanotsa. Mustankallion hautausmaan kohdalla pohjoispuolella on niin ikään ollut sorakuoppa.' " ________________________________________________________________________ Paavolassa, Töyrykadun ja Metsolanraitin välissä on siinä Töyrykadun mutkan kohdalla pieni puutalo jäljellä, kerrostaloa vastapäätä. Mikähän rakennus tämä on, kun on yksinäisenä puutalona jäänyt jäljelle paikalle nousseelle kerrostaloalueelle? Vastaus Riitta Niskanen Lahden kaupunginmuseon Rakennuskulttuuriyksiköstä vastaa: "Pikku mökki jätettiin Töyrykadulle aikanaan siksi, että se toimi vuonna 1993 Paavolan asuntomessujen aikana infopisteenä ja messutoimistona. Alue kaavoitettiin silloin ja mökki jäi puistoalueelle, joten se aikanaan purettaneen. Koska purkaminenkin maksaa, ei mökki vielä ole hävinnyt. Mökkiä on vuokrattu tilapäisesti kesäkäyttöön taiteilijoille ym. " ________________________________________________________________________ Kysymys Arkkitehti nimeltä Arvi Lepikkö suunnitteli alatorin vessan, jossa itsekin olen pikkutyttönä 1950-luvulla käynyt. Sama mies piirsi myös mielestäni tyylikkään talon, jossa nyt asun - Rinkelikatu 6. Mitä muita rakennuksia Arvi Lepikkö on Lahteen suunnitellut? Mistä löytyisi lisätietoa ko. arkkitehdistä? Vastaus Tiedustelimme asiaa Lahden kaupunginmuseon Rakennuskultuuriyksikön tutkijalta Riitta Niskaselta. Hän vastasi seuraavasti: "Arvi Lepikkö oli
taitava arkkitehti, ja hän olisi lahtelaissuunnittelijana enemmänkin
tutkimuksen arvoinen, mutta museossa on hänestä toistaiseksi aika vähän
tietoa. Sitä paitsi hän kuoli melko nuorena, eikä tuotanto näin
muodostunut kovin suureksi. Torikäymälä 1951 Asuin- ja liikerakennus Vuorikatu 3, 1952 Postivirkamiesliiton rakennuttama asuintalo Rajakatu 4, 1956 Asuinkerrostalo Lahdenkatu 18, 1956 Asuin- ja liikerakennus Hämeenkatu 3, valmistunut 1958 Paritalo Mustankalliontie 36 - 38, 1960 (?) Lähteet: Tupala, Unto, Kun Lahti rakennettiin (Lahti 1994), Tupala, Unto, Lahden rakentaminen jatkui (Pieksämäki 1998), Niskanen, Riitta, Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista (Kukkila 2000)." Riitta Niskasen kirjoittama artikkeli "Kaunista arkea Lepikön talossa" ilmestyi Etelä-Suomen Sanomissa 9.5.2004, s. 15. ________________________________________________________________________ Kysymys Mistä teoksista ilmenisi Lahdessa olevien ravintoloiden ja kahviloiden määrä 50-luvulla? Olisiko tällaisia tilastotietoja olemassa esim. Alkon tilastoissa? Vastaus Kirjaston Päijät-Häme -kokoelmasta löytyvät elinkeinoilmoitukset vuosilta 1906-1951 ja 1952-1975. Elinkeinoilmoitukset
1906-1951 (Piirteitä Lahden historiaan ; 9) Elinkeinoilmoitukset
1952-1975 (Piirteitä Lahden historiaan ; 10) Myös kirjassa Lahden historia ((toim. Jouko Heinonen) Karisto 1980, luokka 92.8423), luvussa Majoitus- ja ravitsemustoiminta sekä matkailu (s. 480-485) käsitellään lyhyesti Lahden ravintoloiden ja ravintola-alan historiaa 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Tiedustelimme asiaa myös
Lahden kaupunginmuseon rakennuskulttuuriyksikön tutkijalta Riitta Niskaselta.
Hän vastasi seuraavasti: ________________________________________________________________________ Kysymys Mistä Lahden kaupungin nimi on peräisin? Onko taustalla esim. 1. Vesistön osaa tarkoittava lahti 2. Teurastusta tarkoittava lahti 3. Jokin muu, mikä? Vastaus Marjukka Laapotti (1994) kertoo kirjassaan Lahden paikannimistö, että Vesijärven rannalle syntyi aikoinaan kylä, jota kutsuttiin Hollolanlahdeksi. Nimi muuttui vähitellen Lahdenkyläksi ja saatuaan kaupunkioikeudet vuonna 1905 Lahden kauppalasta tuli Lahti-niminen kaupunki. Tarkan selityksen nimestä ja sen kehityksestä löydät ko. kirjasta sivuilta 11-12. ______________________________________________________________________ Kysymys Niemenkatu 45 on vanha kolme kerroksinen rakennus. Kysyisin mielenkiinnosta kuinka vanha rakennus on? Asuuko siellä joku vai onko siellä jotakin toimintaa? Onko rakennus suojelukohde? Vastaus Rakennus on alunperin
rakennettu Niemen Saha Oy:n työntekijöitä varten. http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/4EA0584E5FC6ED43C2256F5700372EE2 Tietoa kyseisestä kohteesta löytyy seuraavasta kirjasta, sivulta 75: Niskanen, Riitta Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista : Lahden kaupunginmuseo, 2000 ISBN 951-849-521-1 (nid.) _____________________________________________________________________ Kysymys Milloin Lahden historiallinen museo on rakennettu? Millainen historia sillä on ennen museokäyttöön siirtymistä? Vastaus Lahden historiallisen museon sivuilta, osoitteesta http://www.lahdenmuseot.fi/historia.html löytyy kattavat tiedot museon hstoriasta. Tarvittaessa voi kysyä lisää tutkija Riitta Nisakselta, e-mail: riitta.niskanen@lahti.fi . Kysymys Minkälainen historia on Lahden paikallisliikenteessä? Koiviston auto valtasi alaa joskus 1990-luvun alkupuolella. Vastaus Tietoa Lahden paikallisliikenteen historiasta löytyy ainakin seuraavista teoksista: Kivilä, Hannu Päijät-Hämeen
tutkimusseuran vuosikirja 1986. - Lahti : Päijät-Hämeen tutkimusseura,
1987 Hakala-Rahko, Ilmo ____________________________________________________ Kysymys W.Laineen kaljatehdas perustettiin Lahdessa v.1908. Mistähän saisi lisätietoa? Vastaus Lahden kaupunginmuseon
tutkija Riitta Niskanen vastasi seuraavasti: Lähteet: Elinkeinoilmoitukset 1906 -
1951. Lahden museo- ja taidelautakunta, Piirteitä Lahden historiaan
IX/1977. Lahti 1978. Tupala, Unto: Kun Lahti rakennettiin. Lahti s.a. Vihola, Teppo: Lahden historia 3. Lahden talouselämän historia. Jyväskylä 1996. _________________________________________________________ Kysymys Metsäkankaan asutusalue on rakennettu -70 luvun alusta, mikäköhän kerrostalo valmistui ensimmäisenä? Kiinnostaa, koska minulle on väitetty, että talo jossa asun olisi metsäkankaan ensimmäinen kerrostalo, rakennusvuosi 1973. Muistan kun pikkupoikana -60 -70 lukujen vaihteessa kävin Kasakkamäen hyppyrimäessä ponnistamassa ja silloin ei ollut vielä taloja Metsäkankaalla. Vastaus Kaupungin Tekninen ja ympäristötoimiala vastasi seuraavasti: Metsäkankaan alueella nämä kaksi taloa ovat valmistuneet ensimmäisinä: Riimukatu 5 ja Kasakkamäentie 11 (talo 1) ovat valmistuneet 24.4.1973. Suitsikatu 1:n kaksi taloa ovat valmistuneet loppuvuodesta 1973. Koska kysyjän osoite ei ollut tiedossa, on vaikea sanoa sen rakennuksen valmistumispäivää. Tarkempia tietoja voi kysyä Lahden kaupungin rakennusvalvonnasta.
______________________________________________________ Kysymys Möysä sanan etymologia? Juontuuko saamen kielestä ja mitä on möysä alunperin tarkoittanut? Vastaus Aimo Halilan kirjassa
Lahden historia kerrotaan sanan möysä merkitsevän "puolittain maan
sisään harjun rinteen suojaan rakennettua asumasaunaa". Lähteet: ___________________________________________________ Kysymys Teen seminaarityötä 1950- luvun lahtelaisnuorten vapaa-ajasta.Tutkin missä nuoret kokoontuivat, missä viettivät aikaansa kuten kahviloissa, jäätelöbaareissa ja tansseissa.Mistä saisi tietoa ja millaisia kirjoja tulisi lukea? Vastaus Asian saa parhaiten selville, kun haastatellaan sen ajan nuoria. Mitään tutkimusta ko. aiheesta ei valitettavasti ole tehty, mutta jotain tietoa sentään löytyy. Esimerkiksi Lahden kaupunginkirjastosta löytyy kirja Lahtelaisia - totta kai: pojat muistelevat 1950-luvun Lahtea. Kirjastossa voi myös selata 1950-luvun Etelä-Suomen Sanomia, Lahti-lehteä, (löytyy joko mikrofiliminä tai vuosikerrat kirjoiksi sidottuina) ja Hollolan Lahti -lehteä. ____________________________________________________
Kysymys Mistä saisi nähtäville
vuosien 1958-1965 Lahden kaupungin katukarttoja? _____________________________________________________ Kysymys Onko Okeroisissa ollut
lastenkotia noin vuoden 1940-tienoilla? Vastaus Asiaa tiedusteltu tutkija
Riitta Niskaselta, jolta saimme seuraavanlaisen vastauksen: "
Okeroisissa on 1940-luvulla ollut lastenkoti. (Lähde: Forsius, Arno:
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuosina 1866 -
1985. Vammala 1993, s. 158 - 159). ____________________________________________________ Kysymys Kiveriössä on karttatietojen mukaan Pirunluola. Mistähän kyseinen luola on saanut nimensä? Vastaus Marjukka Laapotin Lahden
Paikannimistö -kirjan (s. 142) mukaan Pirunluola, joka saa alkunsa
Mustastakalliosta eli Pirunvuoresta ulottuu kertomuksen mukaan noin
puolentoista kilometrin pituisena Vesijärveen saakka. Luolan suu on pieni,
mutta luola laajenee sisemmällä. "Sinne ol lapsiakii eksynny ja
menehtynny, pirun asunto se on ollu" sanoi eräs kirjaa varten
haastateltu. Etelä-Suomen Sanomat kertovat, että joskus sotien jälkeen luolasta erkanevan onkalon suu muurattiin umpeen, ehkä uusien onnettomuuksien estämiseksi. Toisaalta osana
Mustankallionmäkeä oleva Metelinmäki on perimätiedon mukaan ollut
metelikansan eli hiisien asuinsija. Mäellä olevien kallioiden sisällä
oli ennen suuria luolia, joissa uskomusten mukaan asui hiisiä ja joissa
tuuli tuiversi synnyttäen mahtavan äänen, metelin. Lähteet: __________________________________________________ Kysymys Haluaisin tiedustella Möysän uimarannan rakennusten historiaa. Olen kuullut, että koulun ja rannan välissä olisi ollut omakotitalo sekä paloaseman kohdalla. Pitääkö paikkansa? Vastaus Asiaa tiedusteltu Lahden
kaupunginmuseon tutkija Riitta Niskaselta. Hän vastasi seuraavasti: Paloaseman vieressä olevasta rakennuksesta hän kertoo seuraavaa: "Vuonna 1899 perustettu Lahden Maamieskäsityökoulu, myöhemmin mieskotiteollisuusopisto sai uudistilat Möysästä Ahtialantie 9:stä vuonna 1927. Rakennuksen suunnitteli rakennusmestari Oiva Kolsi. Koulu lakkautettiin 1954. Sen jälkeen kaupunginarkkitehti Valter Karisalo laati rakennukselle muutossuunnitelman, ja talosta tuli museo 1956. Aluksi siinä oli näyttelytilaa, mutta myöhemmin se oli ainoastaan museon varastona. Ja on vieläkin. Lähteet: Niskanen, Riitta,
Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista. Kukkila
2000, ss. 117, 118. __________________________________________________ Kysymys Alatorin kupeessa pysäkillä (Vapaudenkadulla) ollut grillikioski on poistettu. Mikä mahtoi olla syynä? Vastaus Asiaa tiedusteltu Lahden tekniseltä ja ympäristötoimialalta. Myyntisihteeri Ulla Leppämäki vastasi seuraavasti: "Yrittäjä on haettu konkurssiin. Toiminta on lopetettu. Kioskipaikka poistui lopullisesti samalla. Yleisiltä alueilta ei vuokrata enää kioskipaikkoja uusille yrittäjille. Katualueilta kioskipaikat poistuvat sitä mukaa, kun nykyiset yrittäjät lopettavat toimintansa. Kioskitoiminnalle tulee olla kaavallisesti osoitettu tontti." __________________________________________________ Kysymys Mikä on Lahden käymälöiden historia? Yhdessä toimii Metro. Vihreä "pömpeli" on kuulemma Sysmässä päin. Vastaus Lahden torin julkisista käymälöistä löytyi seuraavaa historiatietoa: Nykyiselle alatorille
rakennettiin vuonna 1879 pieni arestihuone, jonka päädyssä oli
ulkorakennus. Tämä ulkohuone lienee ollut torin ensimmäinen, ei
kuitenkaan todennäköisesti aivan julkinen käymälä. Vuonna 1917 torille suunniteltiin korkeatasoisempi "10 pennin käymälä" peileineen ja pesualtaineen. Suunnitelma ei kuitenkaan koskaan toteutunut, koska sitä pidettiin liian kalliina. 1920-luvun lopulla vanhan
vesipisoaarin tilalle rakennettiin ajanmukaisempi mukavuuslaitos. Valokuvien
perusteella käymälä oli pienehkö, pohjaltaan nelikulmainen rakennus. 1950-luvulla kun alatori muutettiin puistoksi rakennettiin Marolankadun ja puiston väliseen pengermään Arvi Lepikön suunnittelema maanalainen WC. Se valmistui vuonna 1952. Se palveli kaupunkilaisia yli 40 vuotta, kunnes vuonna 1994 rakennus muutettiin olutravintolaksi (Metroksi). Uusi kiinteä WC sijoitettiin torin huoltorakennukseen, joka valmistui 1998. Lähteet: Artikkeli: Riitta Niskanen. "Ehdoitus 10 pennin käymälää varten Lahden kauppatorille" Otteita torin mukavuuslaitosten historiasta, teoksessa Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1996. _________________________________________________ Kysymys Ahtialassa, Herrasmannissa,
Alasenjärven rannassa, Herrasmannin ulkoilualueen vieressä on ollut
jokin rakennus, purettu ja peruskivet tallessa. Siis mikä rakennus? Kenen
omistuksessa ja milloin? Kysymyksen tarkennus Kohde on kapeassa niemessä
lähellä rantaa, voisi ollakin saunarakennus, siis kenen omistuksessa
ollut? Vastaus Kyseessä lienee Herrasmannin leiriytymisalueen joko uudempi tai vanhempi saunarakennus. Vuoden 1958 Lahti-lehdessä kerrotaan seuraavaa: "Herrasmannin leiriytymisaluetta koskeva suunnitelma valmistunut. Luonnonihana Alasenjärven rantakaista retkeilijöiden ja ulkoilijoiden käyttöön ensi kesänä." "Camping-alueella on jo vanha sauna, joka on käyttökelpoinen edelleen. Suunnitelmaan kuuluu kuitenkin uuden saunan ja myös uimalaitureiden rakentaminen." (kuvateksti) Lehden mukaan maat ovat kuuluneet aiemmin Herrasmannin tilan maihin, joten vanha saunarakennus lienee kuulunut ko. tilaan. Lehtiartikkelin kuvan perusteella vanha sauna on sijainnut ihan rantaviivassa. Lähde: _________________________________________________ Kysymys Kysyisin Möysän hyppytorneista. Milloin rakennettiin ja koska purettiin? Mikä mahtoi olla mahdollinen purkutuomio - ikä vai joku muu seikka? Vastaus Vuonna 1961 Möysän uimalan vanhan ja huonokuntoisen puurakenteisen hyppytornin tilalle rakennettiin uusi betonijalustainen torni. Uimala purettiin 1972, ja artikkelilähteemme mukaan laitoksesta jäi jäljelle vain uudelleenrakennettu hyppytorni. Otimme yhteyttä Lahden kaupungin liikuntatoimeen, jossa kuitenkin muisteltiin, että hyppytorni olisi purettu samalla - ainakin samoihin aikoihin. Vanhan puurakenteisen tornin rakentamisajankohtaa emme valitettavasti lähteistämme löytäneet. Lähteet: _________________________________________ Kysymys Olen kuullu semmoisen huhun, että Selkäsaaressa olisi ollu sotien aikaan tanssilava. Onko asiasta olemassa varmistusta? Selkäsaari sijaitsee Enonsaarta vastapäätä (huomattavasti pienempi). Vastaus Lahden kaupunginmuseon tutkija Riitta Niskaselta saimme seuraavan tiedon: "Selkäsaaressa on sotien aikana ollut tanssilava, ja siitä on maininta vielä vuonna 1947." _________________________________________ Kysymys Onko Lahteen joskus suunniteltu tai ehdotettu jonkinlaista metroa? Etlarissa taisi joskus yli 10 vuotta sitten olla joku juttu, siinä oli muistaakseni piirros pilareiden päällä kulkevasta radasta. Vastaus ESS:n numerossa 7.4.1991 todellakin on juttu otsikolla "Kevytmetro kypsyi Lahdessa toteutuskelpoiseksi" ja piirros kysyjän muistin mukainen. Otsikko tosin on mahdollista tulkita väärin, sillä päättäjät pitivät kevytmetroajatusta toteutuskelvottomana Lahden oloihin. Ratkaisumallina kasvaviin joukkoliikenteen ongelmiin lahtelainen Pentti Ollikainen kehitti idean 5,5 metrin korkeudella betonipalkkien varassa kulkevasta ja täysin automatisoidusta kiskovaunusta, kevytmetrosta. Hankkeen tueksi perustettiin Kevytmetro Oy. Vastaavanlaisia kevytmetrojahan on maailmalla ja luultavasti ne tulevat lisääntymään tulevaisuudessa, mutta Lahteen se ei liikennesuunnittelupäällikkö Eino Kallisen mielestä sopinut: "Se tulee liian kalliiksi, eikä kaupungin keskustaa ole suunniteltu siten, että sinne voisi mahduttaa uusia liikennesysteemejä." Matkalla keskustan tuntumasta eri kaupunginosiin taas on liikaa erilaisia esteitä kuten mäkiä. _________________________________________ Kysymys Vastaus "Lahteen rakennettiin ensimmäinen Loviisan-Vesijärven rautatien asema vuosisadan vaihteessa. Tämä asema oli käytössä vuosina 1900-1960 Vesijärven rannassa Niemen niemellä. (...) Se sijaitsi nykyisen Schaumanin teollisuusalueen niemessä, jossa näkyy kolme sormen muotoista laituria. Näiden välittömässä läheisyydessä sijaitsi Loviisan radan pääteasema." Kuvateksti: "Vanhan kauniin Niemen aseman sananmukaisesti nielivät 1940-luvulla tehdyt muutostyöt. Vanha rakennus jäi uuden kuoren sisään. Asema purettiin 1970-luvun lopulla." Kysymys Vastaus Kysymys Vastaus Tietoa Kisapuiston vanhojen olympia-renkaiden nykyisestä sijainnista ei Lahden kaupunginkirjaston Päijät-Häme -kokoelmasta löytynyt. Otimme yhteyttä Lahden kaupungin Liikuntatoimistoon, ja sieltä kerrottiin, että vanhoja renkaita on jo aiemmin koetettu etsiä, mutta niitä ei enää löytynyt. Kysymys Vastaus Kysymys Loviisanpässin kerhotalon peruskorjausta suunniteltaessa keväällä 2004 todettiin, ettei rakennusta kannata korjata, vaan tehdään uusi. Uusi pienoispäiväkodiksi suunniteltu kerhotalo valmistui loppuvuonna 2004 ja tietojeni mukaan se on palvellut hyvin. Kirjoja tai verkkolähteitä ko. rakennuksesta ei valitettavasti löytynyt. Kysymys Vastaus Google-hakukoneella löytyi kuitenkin hakusanalla "Itsu Oy" viitteitä ITSU Suomen Itsesuunnittelu Oy:stä, joka toimii, ainakin nykyisin, Helsingissä. Yrityksen yhteystiedot löytyvät esimerkiksi Yritystele-hakemistosta.
|
|
||||
![]() |
||||||