Päijäthämäläisiä kirjailijoita - säveltäjiä - kuvataiteilijoita - linkkejä
Lahti kirjallisuudessa - Vellamon verkkotietopalvelu - Haku Päijät-Häme -kokoelmasta

  Etusivu/kuukauden yhdistys/
           


Satu Manelius ja Irja Vuorela
aloittamassa kokousta


Runokilpailun satoa

Kuukauden 
yhdistys -palstan arkisto

 

 

 

 

 
    Kuukauden yhdistys: TSL:n Lahden seudun opintojärjestö ry

Vuodenvaihde on lupausten ja muutoksen aikaa. Tammikuun kuukauden yhdistykseksi Vellamon vinkit valitsi järjestön, joka luottaa ihmiseen. Saimme haastateltavaksi Työväen Sivistysliiton (TSL) Lahden seudun opintojärjestö ry:n puheenjohtajan Irja Vuorelan sekä tiedotusvastaavan Satu Maneliuksen. Manelius on myös TSL:n Etelä-Hämeen piirijärjestön tiedotusvastaava.

Manelius kertoo TSL:n toiminnan käynnistyneen luku- ja kirjoitustaidon jakamisesta työläis- ja maaseutuväestön keskuuteen. Toiminnan kulmakivenä on usko ihmiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Vuonna 1919 perustetun liiton arvoihin kuuluvat Maneliuksen mukaan monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus. Sen tavoitteena on tukea aikuisten oppimista, elämänhallintaa, yhteiskunnallista osallistumista ja siten demokratiaa. Tavoitteisiinsa TSL pyrkii muun muassa kurssien ja opintokerhojen avulla. Opintojärjestöt järjestävät valmiiksi räätälöityjä koulutuskokonaisuuksia, joista Manelius mainitsee esimerkkinä elintarviketyöntekijöille tutun hygieniapassin.

 

Opintokerhotoimintaa

Ennalta suunnitellun koulutuksen ohella TSL tukee myös kansalaisten omista tarpeista ja mielenkiinnon kohteista lähtevää opiskelua koordinoimalla opintokerhotoimintaa. Kun kuntalainen tuntee mielenkiintoa ja tarvetta uuden asian tai taidon oppimiseen, hänen kannattaa kerätä mukaansa joukko samanhenkisiä ihmisiä ja tehdä hakemus opintokerhon perustamiseksi. Opintokerhona voi opiskella miltei missä tahansa paikassa. Kerhoon tarvitaan vähintään viiden aikuisen henkilön ryhmä, joka aloittamisensa jälkeen kokoontuu vuoden aikana vähintään viisi kertaa. Tänä aikana opiskellaan vähintään 10 opintotuntia eli 45 minuutin jaksoa.

TSL:n laatimat ohjeet ja kerhon omat säännöt määrittelevät tarkemmin kerhotoiminnan puitteet. On lisäksi mahdollista hakea tukea opiskelusta syntyviin kustannuksiin. Mikäli ryhmän vastaava on aiemmin pätevöitynyt kerho-ohjaajaksi, tuki on hieman suurempi.

Keskeistä opintokerhotoiminnassa on Vuorelan ja Maneliuksen mukaan oma-aloitteellisuus ja yhteisöllisyys. Ryhmän jäsenten yhteinen kiinnostuksen kohden ja sosiaalinen vuorovaikutus tukevat yhteisöllisyyden muodostumista mikä edesauttaa uusien asioiden omaksumista.

 

Kokkausta uusavuttomille, virikkeitä senioreille

Opintokerhoissa opiskeltavien asioiden aihepiirit vaihtelevat kokkauskerhoista näytelmäkerhoihin. Kerhotoiminnasta voi syntyä myös huomattavia tuloksia. Esimerkkinä Manelius mainitsee Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtuman. "Tapahtuman alkuajoilla esiintyjät olivat harrastajia, eivät ammattilaisia kuten tänä päivänä. Useimmat harrastajat kehittivät itseään ja toimintaansa kerhopohjaisesti, jolloin he saivat pienimuotoista tukea itselleen. Harrastajat esittivät parasta taitoaan sitten Valkeakoskella", Manelius kertoo. Kerhot voivat olla myös arkisempia. Esimerkiksi maahanmuuttajat voivat opiskella kerhossa suomen kieltä, kulttuuria sekä arjessa selviytymisen keinoja.

Opintokerhot ovat suosittuja; Vuorela kertoo, että kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Lahden seudulla aloitettiin 93 opintokerhoa. Valtakunnallisessa tasolla samaan aikaan aloitettiin 2 752 kerhoa. Vuosittain TSL:n opintokerhoissa opiskellaan yli 115 000 oppituntia ja opiskelijoita on yli 37 000. Nykyisin erityisesti tietotekniset kysymykset askarruttavat monia sekä työelämässä että vapaa-aikana. Niistä syntyy helposti tarpeita uusille opintokerhoille, ja erityisen suosittuja nämä opintokerhot ovat senioriväestön keskuudessa.

Opintokerhotoiminnan ohella TSL:n Lahden seudun opintojärjestö järjestää paljon muutakin toimintaa. Vuonna 2001 opintojärjestö järjesti runokilpailun, jonka sadosta on vuoden 2003 keväällä julkaistu antologia: Runoja tämän päivän arjesta.